Tätä et tiennyt Jumalasta
Tämä blogikirjoitus tulee järisyttämään 6,86 miljardia ihmistä, mutta senkin uhalla, jonkunhan se on sanottava ääneen, että heitä on valitettavasti kusetettu.
On laskettu, että maailmassa on 6,86 miljardia uskovaista ja vain kaksi prosenttia ihmisistä, eli 137 miljoonaa on ei-uskovaisia eli ateisteja.
Maailman uskovaisilla on ueampia Jumalia joista valita. Osalle se ainoa oikea on kristinuskon Jumala, muslimeille profeetta Muhammad ja hinduille Krishna. Minä tarkastelen nyt kristinuskon Jumalaa, mutta blogikirjoitukseni loppupäätelmä koskee kaikkien eri uskontokuntien Jumalia.
Vuonna 2003 Dan Brown kohahdutti kristinuskovaisia salapoliisimaisella romaanillaan ”Da Vinci koodi”. Siinähän väitettiin erinäisiin hisroriallisiin lähteisiin vedoten, että Jeesus olikin ollut aikoinaan naimisissa Maria Magdalan kanssa ja heille olisi syntynyt tytär josta polveutui Merovingien kuningassuku.
No ei tuo paljastus minusta mikään big deal ollut, sattuuhan noita lapsia syntymään kuolevaisillekin. Kun Jeesus palasi aikanaan isänsä luo Taivaaseen hän ymmärrettävistä syistä ei halunnut kertoa, että tuli sitten silpaistua jälkeläinenkin maan päälle.
Mutta pientä on Jumalan pojan salaisuus siihen, mitä itse kaikkivaltias Jumala joutuu sisällään pitämään. Se on salaisuus, jota uskossaan sokeat eivät näe, vaikka se olisi suoraan heidän nokkansa edessä. Tämä uskovaisia järisyttävä paljastus ei vaadi asiasta tehtäväksi salapoliisimaista romaania eikä elokuvaa, se avautuu ilmankin.
Eikä se salaisuus ole se, että Jumala on itseasiassa aika suvaitsematon tyyppi, koska Hän valikoi Taivaaseen vain uskovaisia ja heteroita ja jättää ei-uskovaiset ja seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat ulkopuolelle. Mutta toisaalta, Jumala on Jumala suvaitsemattomanakin ja tekee mitä tykkää ja luonnollisesti valikoi ketä kotiinsa päästää, joten ei siitä sen enempää. En minäkään laske Vartiotorni-lehden kaupittelijoita portaikosta sisälle kotiini.
Mutta ei jäädä vatvomaan enempää tuota Jumalan suvaitsemattomuutta vaan paljastetaan sen sijaan jotain todella järisyttää Jumalasta. Jotain, joka laittaa kaiken Raamatussa opetetun päälaelleen ja asettaa koko Jumalan aseman vähintäänkin kyseenalaiseksi.
Sillä uskokaa tai älkää, Jumala on ateisti.
Kyllä, luitte aivan oikein. Ateisti johtaa Taivasten valtakuntaa. Miten tämä on mahdollista? No juuri siksi koska Hän on Jumala. Kaikki muut Taivaassa uskovat Jumalaan, mutta Jumala ainoana ei tietenkään usko. Syykin on täysin selvä, Hänen yläpuolellaan ei ole ylempää jumalhahmoa, joten Hän ei voi uskoa kun itseensä. Eli Hän ajattelee jumala-asiassa juuri samalla tavalla kun ateistikin. Ei ateistikaan usko mihinkään itsensä yläpuolella olevaan jumalhahmoon vaan itseensä.
Tämän salaisuuden säilyttämisen takia Jumala on Raamattuunkin varmaan laitattanut, että ateistit eivät pääse Taivaaseen. Siinä voisi joku heistä esittää Jumalalle vielä kiusallisia kysymyksiä.
Onneksi lasten suusta saamme kuulla usein totuuden ja joskus voi vielä käydä kun H.C.Anderssenin sadussa, että joku lapsi kysyy Taivaaseen päästyään tuon viattoman kysymyksen Jumalalta, että uskotko sinä Jumalaan. Koko muu uskovainen porukka Taivaassa höristää silloin korviaan ja tajuaa samalla, että Jumalalla ei olekaan vaatteita. Heitähän johtaa ateisti, hahmo, joka ei itse usko Jumalaan. Miljardit ihmiset Taivaassa - ja taitaapa siellä olla muutama eläinkin – tajuavat, että heitä on kusetettu pahemman kerran kun he ovat palvoneet koko maallisen taipaleen ja sen jälkeen koko ikuisuuden Taivaassa ei-uskovaista Jumalanaan ja johtajanaan.
Epäilisinpä että tuon kysymyksen jälkeen Taivaassa syntyy jumalaton härdelli.
Loppuyhteenvetona voinkin ateistina todeta, että Jumala on yksi meistä. Tämä Jumalien ateismi koskee kaikkien uskontokuntien Jumalia, sillä kukaan heistä ei usko itsensä yläpuolella olevaan Jumalaan.
Jumalat, tervetuloa omienne joukkoon tänne maan päälle. Meitä ateisteja on nyt vielä vajaa 140 miljoonaa, mutta kun tämä blogikirjoitus leviää, niin eiköhän nuo luvut uskovaisiin nähden äkkiä keikahda päälaelleen.
Ps. Laitoin tämän blogikirjoituksen kulttuurin puolelle, koska katson, että jos voin pelastaa 6,86 miljardia ihmistä harhaanjohdetuksi tulemiselta, on sen pakko olla suoranainen kulttuuriteko. Vertauksena voin mainita, että Kiinan edesmennyt johtaja Mao Zedong teki aikoinaan myös kulttuurivallankumoukseksi sanotun manööverin, mutta siinä ei pelastunut kukaan, vaan tapettiin noin miljoona ihmistä.
HUOMAUTUS: Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus loukata uskossaan vahvoja, vaikka ei sen puoleen, hankkimastani jumalattoman laajasta elämänkokemuksesta tiedän, että ei järkipuheet ole uskovaisia ennenkään heilauttaneet. Muita, jotka kirjoituksestani mahdollisesti loukkaantuivat, voin lohduttaa tiedolla, että ateistina joudun muutenkin helvettiin, että rangaistukseni tulen kyllä saamaan.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hieman asiaan liittyen olen jo lapsesta asti ihmetellyt raamatun alkuosaa. Alussa oli Aatami ja Eeva ja heillä kaksi poikaa, joista toinen tapettiin. Miten suvun jatkamińen tapahtui sen jälkeen?
Kerran oli tilaisuus tutustua juutalaiseen selitysteokseen (Lontoon rabbi laatinut). Tämän kohdan tulkinta vaikutti kirjaimelliselta, eli sisararvioliitolta. Sehän oli faaraollakin käytössä, joskin geneettinen rappeutuminen oli edennyt alkutilannetta pitemmälle. Sukurutsauskieltohan ilmoitettiin myöhemmin.
Eipä sillä, etteikö asian voisi nähdä toisinkin. Esim. siten, että Aatami ja Eeva ovat kaikkien ihmisten esivanhempia jo Raamatun kirjoittamisaikaan, mutta eivät elinaikanaan. Laskennallisesti täysin satunnaisesti avioituvassa ihmiskunnassa kaikille nykyään eläville ihmisille yhteinen esi-isä tulisi vastaan aika nopsaan, jo jossain Jeesuksen aikaan.
Loppuiko kommentaattori Kosken ihmettely? Vai palveliko vastaamaton kysymys jotain suurempaa tarvetta, jolloin uudella vastaamattomalla kysymyksellä voi korvata saman tarpeen?
Jostain hyvin vanhasta raamatun käännöksestä löysin maininnan, että Kain otti vaimon jostain vieraalta maalta. Googlaamalla löytyi englanninkielinen versio:
"And Cain went out from the presence of the Lord, and dwelt in the land of Nod, on the east of Eden. And Cain knew his wife; and she conceived, and bore Enoch: and he built a city, and he called the name of the city, after the name of his son, Enoch.”
Olen tuon kysymyksen keksimisen jälkeen pitänyt vanhaa testamenttia juutalaisten kansalliseepoksena samaan tapaan kuin kalevala on suomalaisille, vanha satukirja. Taisi olla joskus ennen kansakouluikää.
Kysymys ei tietenkään ole mikään uusi. Googlaamalla "Cain's wife" löytyy 51 miljoonaa sivua. Sivulla http://www.christiananswers.net/q-aig/aig-c004.html kysytään: "Is she the most-talked-about wife in history?"
Seppo Hilden on lähtenyt luistelemaan heikoille jäille. Jutun luettuani totesin Jumala-uskon olevan peräti turvassa. Niin asiantuntematonta tuo teksti on. Tätä tyyliä kutsuttiin muinaisessa Kreikassa sofismiksi eli viisasteluksi. Sanat kuulostavat viisailta, mutta teksti on sanoilla elvistelyä.
Da Vinci -koodi niminen kirjakin perustuu Jeesuksen ajan jälkeen, noin 300 vuotta myöhemmin Egyptissä omaa elämäntapaansa puolustaneen tekstarin samanlaiseen "ei Jeesus voinut olla niin täydellinen" -huuhaahan. Ammattilaiset tietävät nämä jutut, tavalliset pulliaiset lähtevät mukaan huuhaa-juttuihin. "Tehtiinhän siitä elokuvakin" -hengessä. Anna mun kaikki kestää!
Sääli, ammut vain itsenäsi jalkaan samalla kun sahaat sitä oksaa, jolla istut.
Raimo Koskelle
Aatamin ja Eevan elämä oli tosi pitkä. Heille kävi niin kuin on käynyt monelle muullekin: heille syntyi poikia ja tyttäriä. Pitkän iän aikana paljon.
Raamattu ei kerro kaikkea, mikä saattaisi kiinnostaa tavallista juorulehden lukijaa. Raamattu kertoo pääosin jumalallisen suunnitelman kannalta tärkeitä juttuja ja niissä esiintulevia keskeisiä ihmisiä, joten moni ihminen on jäänyt kulisseihin piiloon. Maininnaksi olemassaolosta jää esimerkiksi vain tuo Kainin vaimoksi pääseminen.
Elokuvamainoksissakin näkyvät vain päätähdet, mutta ei se tarkoita sitä, että vain nuo muutamat olisivat tuon elokuvan tehneet ja olleet siinä osilla. Jäivätpähän vain valovoimaisempien jalkoihin.
Herra Ollikainen: "Kreikassa sofismiksi eli viisasteluksi."
Sofia on kreikkalainen sana ja tyttäreni nimi, joka on kantasana sofismille.
Sofia tarjoittaa viisautta, jota Ollikainenkin voi hankkia rajattomasti tässä tietovaltaisessa yhteiskunnassa. Kirjastokortti tai laajakaista helpottaa !!!
Asiantuntemuksen arvostelu asiattomuuksilla onko se suurta asiantuntemattomuutta ?
Kainin vaimo oli tärkeä kysymys lapsena, kun usko vanhempien kertomiin satuihin horjui, enää sillä ei minulle ole merkitystä. Joulupukkiinkaan en enää usko. Jos nyt uskoisin, olisi syy painavampi kuin auktriteettiusko. Monet haluavat uskoa esimerkiksi kuolemanpelon takia. Aika useat haluavat myös huijata muita ja sen takia teeskentelevät uskoa vallan tai mammonan toivossa. He ovat uskoakseni äänekkäimpiä. Varmasti on myös "sairaampia" tapauksia, kuten omaa poikkeavuuttaan piilottavia.
Suurin osa ihmisistä taitaa uskoa vähän ajattelematta. Sen verran asiaa kestää ajatella, että useimpien uskontojen sanoma on hyvä ja yhteisöllisyyttä korostava ja sen takia ne ovat päätyneet kulttuuriperinnöksi. Minua tosin harmittaa esimerkiksi, että pakanalliset talvi- ja kesäpäivän seisauksien juhlat on kaapattu muka kristillisiksi ja niitä vietetään pari päivää myöhässä.
Jos asiaa vähänkin rehellisesti ajattelee, usko on sitä mitä nimikin jo sanoo. Sitä ei voi järjellä perustella ja tuo kirjoituksesi on vain huijausyritys.
Kiitos kaunis kommenteista.
Filosofi tarkoittaa viisauden ystävää, mutta sofisti on vain viisastelija. Sanoilla, jopa viisaaalta kuulostavillakin, voi näet leikkiä miten vain. Aikuisetkin kunnostautuvat toisinaan rakentamalla sanoista ihmeellisiä "totuuksia", jotka valitettavasti eivät pidä yhtä todellisuuden kanssa. Elämme tosiaan faktan ja fiktion maailmassa. Vai pitäisikö näinä aikoina sanoa fiktion ja vielä jonkin verran faktankin maailmassa.
Huomaan, että monen miehen käsitys uskosta ei ole Raamatun käsitys uskosta. Siksipä se ei ole toiminutkaan Jumala-asioiden katalysaattorina ja on toimimattomana ja siksi tarpeettomana tullut heitetyksi pois. Tämä väärinkäsityksiin (vaikka jokaisella tietysti omasta mielestä ihan oikea käsitys) perustuva uskominen on monelle ei-uskon suurin syy.
Aina ja kaikessa voi epäillä lähestymistapavikaa, jos homma ei toimi. Useimmat asiat elämässä on näet tarkoitettu toimimaan.
Usko UT:ssa on kreikankielellä pistis, joka tarkoittaa UT:ssa tietysti uskoa Jumalaan. Kyse ei siis ole vain asioista, vaan myös niiden seurauksena kehittyvästä suhteesta. Jumalasta on mahdollista saada tietoa, jonka pohjalta voi lähteä tekemään jotakin. Voi saada tietoa Pelastaja-Jeeuksesta ja tietoa hyväkseen käyttäen turvata tähän Pelastajaan.
Tietoa voi saada luomakunnasta. Luomakunta näet kertoo sen Tekijästä, Luojasta.
Evoluutioteoria ja muut aikaisemmat arviot elämästä ja sen synnystä ovat haitanneet tämän puolen tiedon saamista. Nyt kun tieteellinen tutkimus on päässyt eteenpäin solujen sisään ja aina atomitasoille asti, samalla kun avaruuden ääretkin on saatu tutkittaviksi, on havaittu, että tämä systeemi on liian toimiva, (jonka takia mm. maapallon luontoa kutsutaan ekosysteemiksi) ja monimutkainen ollakseen ylämäkeen kehittyneen evoluution tulos.
Ateisti Dawkins ja kumppaninsa ovat hermostuneet näistä tutkimustuloksista, ja ovat julkaiseet raivoisasti kirjoja kuin viimeisessä taistelussa "uskonsa" puolesta. Sanotaan, että jos Darwin olisi tiennyt tieteestä kaiken sen, minkä jo tavallinen pulliainenkin tänään, evoluutioteoria ei olisi koskaan syntynyt.
Toinen mahdollisuus saada tietoa on Raamattu. Raamatussa on vähintään yli 6000 vuoden ajalta kertomusta Jumalasta ja hänen kanssaan vaihtelevalla menestyksellä yhteiseloa harrastaneista ihmisistä.
Tämä kaikki on kuin jokaisen ihmisen ohjelmistoa, jonka voi ladata omallekin "kovalevylle" ja muistiin. Raamatun lukeminen "uskossa" eli antamalla "Sanan vaikuttaa" muokkaa lukijaa Jumala-kokemis-kuntoon. Ihminen kuin virittää oman langattomansa Jumalan aaltopituudelle.
Raamattu ei siis ole vain hampaat irvessä uskottava kirja, vaan enemmänkin persoonallisen Jumala-yhteyden mahdollistava "ohjelmistoCD".
Kristillinen meditaatio pitää sisällään ajatuksen olemassa olevasta ja lähestyttävästä henkiolento Jumalasta, johon halutaan ja voi saada yhteyden. Tässä sisäisen, jos ulkoisenkin hiljaisuuden retriitissä tapahtuva rukous, Jeesuksen-nimen kutsuminen, joskus paastotenkin, avaa Sanan entistä herkemmin tajuttavaksi.
Raamatusta Sananlaskut -niminen kirja kertoo tästä prosessista paremmin.
Kun ihminen em. tavalla etsii tietoa ja viisautta (ja varoo matkalla olevia sudenkuoppia) hän törmää tiedon ja viisauden puhujaan. Sanat eivät enää olekaan vain johonkin kirjaan painettuja sanoja, vaan jonkun lausumia, puhumia sanoja. Niitä lukemalla ja "kuulemalla" on päässyt lähestymään Puhujaa, Jumalaa. Raamattuhan on erilaisten ihmisten kautta kirjattua Jumalan "puhetta".
Uskon idea on siis kehittyvä persoonallinen suhde Jumalaan. Ihmisellä on oma vastuunsa tässä prosessissa: Ihminen tekee ratkaisun joko lähestyä Jumalaa ja suostua kumppaniksi, tai etääntyä Jumalasta.
Ihmisillä voi olla taustoistaan johtuen erilaiset lähtökohdat tähän prosessiin. Lapsena sielunelämän kehitysvaiheissa saatu mahdollisuus Jumala-tietoon antaa helpommat mahdollisuudet kokemiseen. Toisella jo koti antaa positiivisia eväitä Jumala-kokemukseen, toinen lähtee liikkeelle tietämättömyyden tai suoranaisen Jumalan-kieltämisen pakkassäästä. Uskonnonopetuksen poistaminen kouluista on mm. tämän takia ateistien ohjelmalistalla. Halutaan näet lisätä Jumala-tietämättömiä ihmisiä. Osaltaan tähän "uskonnonopetus on ikävää" -ajatteluun on tietysti syynä se sama kuin kirkosta eroamiseen tänä päivänä: opettajat itsekään ole olleet asioista selvillä, joten ei ole ihme, että oppilaita tympäisee.
Jokaisella ihmisellä on kuitenkin nämä samat kaksi mahdollisuutta ja vapaus valita. On tietysti hyvä huomata, että valinnoilla on aina seurauksensa. Valintoja voi tehdä eläessään vapaasti, mutta valintojen seurauksia ei voi enää valita. Siksi nämä usko-asiat tulee tutkia huolella ja tehdä pisimmällä eli kuoleman jälkeenkin hyväksi arvotettavia ratkaisuja.
Seppo, Jumala-ongelmasi kanssa sinulla on lähestymistapaongelma. Sillä on nimikin: antropomorfismi.
Ihmisellä on näet taipumus ajatella kaikki itsensä kaltaisiksi, Jumalakin. Erilaisuuden oikea tajuaminen ja siitä tehtävät johtopäätökset päästävät nyt puheena olevan kaltaisista "Jumalalla on ongelma" -ajatuksista.
Jumala teki ihmisestä itsensä kanssa elämään ja kommunikaatioon kykenevän olennon, mutta ihminen on hyvin pieni olento verrattuna Jumalaan. Ihmisen on hyvin vaikea tajuta olemiseltaan ihmisen viitekehyksen kaikin puolin ylittävää Jumalaa, kokonaan ei koskaan.
Esimerkiksi systemaattinen teologia auttaa ihmisen mahdollisuuksien rajoissa tutustumaan systemaattisesti erilaiseen persoonaan, Jumalaan. Nämä rajat johtuvat Jumalasta, joka on kertonut itsestään vain osittain, ja ihmisen kovin rajallisista mahdollisuuksista jo olentona.
Myös Suomessa jopa teologisen tiedekunnan "historiallis-kriittisen" koulukunnan professorit ovat kanssasi samassa antropomorfismin, ihmistasolle laskemisen suossa. He koettavat ihmismäistää so. selittää Raamatun ja Raamatun Jumalan niin, että se olisi ihmiselle käsitettävissä. Tämä ei enää ole teologiaa eli oppia ja oppimista Jumalasta, vaan homologiaa eli oppia ihmisestä siitä johtuvine seurauksineen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homologia Hupaisa tiede ihmisyydestä !!!
Jospa puhuttaisiin Antropologiasta mainitun Homologian sijaan ?
Oikeilla nimillä kommentti saa uutta voimaa ?
Eikös tällä palstalla ole puhuttu vähän homologian tapaan avaruudesta X, jossa Abelin sukulaiset seikkailevat. Hän taisi olla sen kuuluisan Kainin veli. Tämä ketjukompleksi sisältää jotakin tietoa avaruudesta X ja ehkäpä vain arveluja tekijästä.
Tässä kohtaa voi jo hymyillä :)
Lapsikin sen ymmärtää. Paratiisissa oli aina sopiva sää lisääntymiselle. Sitä vaan ei aina hiffaa täällä pakkasen perukoilla. Kaini ja Aapeli nyt sattu vaan oleen sellasii ekstraverttejä, että ne oli aina otsikoissa. Siksi niitä muita ei mainittu nimeltä. Paitsi sitten kun oli erityinen syy mainita nimeltä. Kaikkihan ne jatko lisääntymistä. Tosin vauhti hidastu sitämukaa kun levittiin kylmempiin paikkoihin.
Sana"seppo jo syntyessään" - todellakin! Olisi hauska lukea tällaista, miehekästä tyyliä... jos - sisältö vaan olisi toisenlainen...
Kirjoitus ei minua loukannut, mutta loukkasiko se Jumalaa - sitä en osaa sanoa.
Näin asiattomasta kielenkäytöstä nauttivana ironisena kyynikkona joudun toteamaan että tekstihän on sisällöltään oikeanlaista ja osuu kohteeseensa
Jos jumala on olemassa ja loukkaantui niin pian me sen huomaamme kun salama iskee Seppoon :D
Ei taida iskeä ei...
Olen minäkin kuullut uffomiehistä ja muista mielikuvitusolennoista mutta empä ole koskaan nähnyt heidän/niiden iskevän ketään kuoliaaksi
Niin no mä olen siinäkin mielessä huoleton kun eikös tuo kristittyjen jumala kosta kolmanteen ja neljänteen polveen tai jotain???
Jos sellaista jumala-heeboa sitten olisikaan niin sehän sitten pistäs vaan sinne tämänkin syntisäkin teot...Mikä on hyvä koska olen ollut sekä paha että ilkeä ja tämän lisäksi myös kovin typerä :D
Muhammettien jumalasta en tiedä...Taitaa puhua Arabiaa tahi muuta molotusta niin en ymmärrä kuitenkaan mistä tuomio tuli jos tuli
Buddha näyttää niin läskin lepposalta tyypiltä että ei varmaan muuta kuin hymyilis vaan ja sanos että olet sinä Juha melko retale mutta ole sitten
Onhan näitä jumaluuksia monenmoisia...
Kuka palvoo mitäkin ja palvaa lihaa jos jonkinlaista
Kaikken lähimmäksi pääsen jonkinlaista jumaluutta sekoittamalla Rök ünd röylliä Myöhempien aikojen pyhän Mööttörpään kirkossa jossa humalassa joikataan Lemmyä jumalaksi...
Noin ikäänkuin Suomalaisista rökittelijoista voisin ton Remun ottaa jumalaksi kun hänellä on niin selkeät ja helposti avautuvat jubat...
Elämä on niiku Tutti-Frutti (Remu)
Huumoria, joka ei mielestäni ole edes pahasti pilkallista.
Mikäpä tuossa, jos ateismi olisi määritelty niin, ettei usko mihinkään itsensä yläpuolella olevaan. Ateistisissa yhteisöissä kuitenkin palvonta on ollut runsasta, joten siitä, että Jumala on ateisti, ei kaiketi seuraa palvonnan lopettaminen?
Ateistin käsitys Jumalasta vaikuttaa olevan vanha valkopartainen ukko pilven reunalla vastailemassa. Miten Jumala muuten voisi "vastata"?
Jollekin toiselle taas, esimerkiksi Jumala ja luonto ovat yhtä, sitä voisi kutsua myös fyysisen maailman syvemmäksi ulottuvuudeksi..
Loistotekstiä
Tämän perustella asia on niinkuin olen aina päätellyt...
Olen oma jumalani koska en usko muuhun kuin itseeni
Loistavuutta...
Vielä jos saisi muutaman miljoonaa junttia palvojaa niin se olis sitten siinä...Lupaan olla välinpitämätön ja nakata paskat uskovista
Hieman niinkuin muutkin mielikuvitusolennot tekevät
Ihminen ei voi olla oma jumalansa,
koska ihminen ei ymmärrä, miten ihminen toimii.
Mutta? Unessa ihminen on Jumala, koska unimaailmankaikkeuden kaikki olennot ovat uni-ihmisen luomia otuksia. Jos nimittäin ihminen ei olisi unessa Luoja, niin silloin hän ei voisi luoda untakaan.
Unessa ihminen pysty luomaan jopa unifotoneita, joilla unimaailmankaikkeus valaistaan, koska ilman unifotoneita unet olisi ihan pimeitä.
Jumala on kastiton.
http://mannagryn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86615-ei-toivottu-persona-non-...
Nyt luin tekstisi nopeasti. Luen sen myöhemmin uudelleen hitaammin. En tiedä löytyykö sitten vasta-argumentteja, mutta se jää nähtäväksi.
"Eikä se salaisuus ole se, että Jumala on itseasiassa aika suvaitsematon tyyppi, koska Hän valikoi Taivaaseen vain uskovaisia ja heteroita ja jättää ei-uskovaiset ja seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvat ulkopuolelle."
Katsoin eilen illalla ja tänään uudestaan puolitoistatuntia kestäneen dokumentin Raivoisa rakkaus. Ja sitä filmiä oli tehty monessa maanosassa mm. Afrikassa, Hollannissa, Aasiassa eri paikoissa ja Yhdysvalloissa.
Yhdysvalloissa käytiin New Age messuilla ja Noitakonferenssissä ja monet tulivat rukoiltavaksi. Ja noitia tuli rukoiltavaksi ja nähtiin, että Jumalan voittaa pimeyden voimat rakkaudellaan.
Thaimaassa vierailtiin erilaisissa paikoissa, missä harjoitettiin prostituutiota. Eräs pariskunta auttoi näitä tyttöjä ja monet olivat päässeet irti siitä ja tulleet uskoon. Filmin yhdessä pätkässä näytettiin kohtaus kuinka ladyboy tuli Jumalan luokse.
Kaikkia näitä ihmisiä veti puoleensa Jumalan Rakkaus.
UPDATED: Furious Love Official Trailer
http://www.youtube.com/watch?v=HV15tlUxkmU&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=RVwtbR2DHc4&feature=related
Ja sivulta löytyy lisää videopätkiä.
Ladyboy tuli Jumalan luokse. Monennäköstä olen mäkin kuullut, mutta tämä on kyllä sieltä parhaasta päästä. Tostahan vois kehittää tositeeveetä; Ladyboylle morsian.
Mitähän mieltä itse Ladyboy olisi ideasta?
Tämän videon (19 sekuntia) alkupuolella näkyy se ladyboy, joka halusi tulla Jumalan luokse. Siinä Raivoisa rakkaus-dokumentissä ne oli kyllä jossain baarissa.
Furious Love Event Trailer
http://www.youtube.com/watch?v=5dcbaZQhMzA&feature=related
Tämä pätkä on Noitafestivaaleilta.
Furious Love 4 pt 2.mov
http://www.youtube.com/watch?v=DiTn5j8GLpc
Se filmi tuli teeveeseiskalta ja oli tietysti suomennettu. Netistä löytyy vaan näitä pätkiä. Välillä jotkut eivät aukene ja välillä taas toimivat.
No mutta Seppo. Se suunta on ensimmäisenä ja enimmäkseen Jumalan puolelta raivoisaa rakkautta näitä noitia, prostituoituja ja ladyboysseja ja muita tavallisia tallaajia ja erikoisesti myös Seppoa kohtaan.
Nämä ihmiset halusivat pelastua uskomalla Jeesukseen. Kyllä he pääsevät Taivaaseen. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi. (Apt 16:30-31)
Tässä vähän pitempi versio:
Se, joka tulee Herran eteen ja pyytää syntejään anteeksi, saa ne anteeksi. Niinkuin nämä ihmiset ovat saaneet syntinsä anteeksi niinkuin minäkin olen saanut ja saan jatkuvasti kun tulee mokattua.
Ja niin saat sinäkin Seppo.
Jesajan 1. luku ja seuraavat jakeet:
16. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. VAIKKA TEIDÄN SYNTINNE OVAT VERIRUSKEAT, TULEVAT NE LUMIVALKEIKSI; VAIKKA NE OVAT PURPPURANPUNAISET, TULEVAT NE VILLANVALKOISIKSI.
Ja vielä Psalmi 103:
10. Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
11. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
12. NIIN KAUKANAN KUIN ITÄ ON LÄNNESTÄ, NIIN KAUAS HÄN SIIRTÄÄ MEISTÄ RIKKOMUKSEMME.
Tuli vielä mieleen, että laitan Ritu Ylipahkalan kertomuksen. Piti siirtyä Cromiin kun Firefox ei näyttänyt tätä juutuuppia.
Itse sanoisin mieluummin niin, että ateisti ei usko Jumalaan, mutta Jumala uskoo ateistiin.
Tähän joutuu muuten toteamaan että omasta mielestäni ainoa "todiste" jumalan olemassaolosta on TADAA -> Vesinokkaeläin (Ornithorhynchus anatinus)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesinokkael%C3%A4in
Tuon voisi kuvitella humoristisen taivaanpomona toimivan ateistin kepposeksi
Tuo jos joku on sekä hauska että huumorintajuisen näköinen elikko :D
Tosin myrkyllinen joten ei niin kotieläimeksi suositeltavissa
Aina kun olen pahalla tuulella etsin vain kuvan Vesinokkaeläimestä ja olen kuin uudesti syntynyt (mutta en vieläkään kristitty tahi muu)
Haluatko sinä tosiaan taivaaseen? Minusta sinun kannattaisi ryhtyä pakanaksi, koska heidät tuomitaan ilman lakia, ovatko toimineet omantuntonsa mukaan oikein. Siinä voisi olla sinun saumasi.
Tuli muuten mieleen että kuka piru edes haluaisi taivaaseen?
Tai siis ainakin itsestä ikuinen rauha kuulostaa kovin tylsältä
Tulkoon vaan tulta ja tulikiveä vai mitä pirua ne nyt hevi-meteli levyjen kansissa aina lupasivatkaan
"Tuli muuten mieleen että kuka piru edes haluaisi taivaaseen?"
Mark Twainin Kapteeni taivaassa. (Captain Stormfield's Visit to Heaven, 1909.) Suom. Jorma Etto. Karisto, 1958 (3. painos 1997). ISBN 951-23-3639-1 tuli joskus nuorena luettua. Sivulla http://en.wikipedia.org/wiki/Captain_Stormfield's_Visit_to_Heaven on sen sisällöstä kuvaus. Kirja irvailee ihmisten käsityksille taivaasta, kuinka muka kukaan viitsisi koko ajan harppua soitella ja virsiä laulaa. Kirja on jo public domainia ja project gutenbergissä, linkki wikipedian sivulla.
Mistä tiedät, ettei ota? Vai oletko sinäkin niitä ateisteja,
jotka uskovat uskovaisia :-(
Ei mutta, jospa käännetään miekka ympäri. Uskovaiset on johdettu harhaan ja vain ateistit pääsevät taivaaseen !
Väitökseni tueksi esitän Jeesuksen vastauksen ristiltä kun häneltä tiedusteltiin jumalan nimeä. Hän vastasi "ego eimai" minä olen.
Taivaassa on uskomaton meteli, kun ateistit uskovat Pietarin johdolla kilpaa itseensä.
Jeesus sanoi myös jotain "uskomisesta ilman etsintää" (tässä voitte auttaa raamatun kohtia laiskasti etsivää blogistanilaista "ego eimai" ateistia). Tämän raamatun kohdan muuttaminen kielteiseksi ateisteille onnistui pelkkää pilkkua siirtämällä, Kreikan kielessä sekin onnistuu ;-)
Varokaa vain valtioneuvosto kreikkalaista pilkun siirtäjää, se on kusettanut pari tuhatta vuotta miljardeja ihmisiä ! Nyt samat siirtäjät kusettaa parissa vuodessa tuhansia miljardeja :-)
Taivas on pullollaan ateisteja ja uskovaiset on johdatettu takaisin maan päälle oppimaan "minä olen"-matransa.
Sökörinki toimii yhtälailla keila- ja filosofiakerhon kanssa täysillä.
Raamatussa on määritelty pelastettavien määrä tarkalleen. Tämä pääluku olisi jo aikoja sitten täysi jos ihmisiä ei olisi jekutettu olemaan uskovaisia ja kierrätetty takaisin oppiin...
Ja tilanpuutteessa voidaan pokeriturnauksen häviäjät lähettää määrä-ajaksi takaisin pallolle. Näin on saatu "taivaallista" viisautta osissa "alas" ja muutamia merkittäviä ajattelijoita, joista on tullut legendansa.
Juha Hämäläinen "...väitökseni tueksi esitän Jeesuksen vastauksen ristiltä.. "
Millaista olisi muuten Jeesusta palvovien ihmisten elo, jos oletettu Jeesus olisikin kuollut ikävässä aasionnettomuudessa, eikä ristillä.
kuolema on kiistanalainen, mutta sanat jotka Jesse sanoi on sitäkin tärkeämpiä ?
"Uskon kaikkivaltiaaseen jumalan poikaan, joka tallattiin kuoliaaksi Nasaretin kaupungissa hurjastuneen aasilauman toimesta. Hän nousi kolmantena päivänä mustelmilla.....
Ei toimi olet halvatun oikeassa !!!
Juu, on epäolelista miettiä oliko hän olemassa tai ei. Suuri osa oletetun Jeesuksen sanomasta on yleismaailmallisat humanismia, joka tulee ihmisestä itsestään ei jumalilta, eikä ole edes Jeesuksen keksimää.
Yhteisöissä, joissa tarvitaan muiden apua selviytymiseen on pakko toimia tapaan: kohtelu muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Vittumaisintakin yhteisön jäsentä on autettava, koska itse on riippuvainen hänen avustaan, Lienee evoluution ansiota tämä selviytymismalli.
Oletetun Jeesuksen kuolemasta vielä sen verran, että mahtaakohan hän tuntea itseään kovin tervetulleeksi. Meinaan jos on tapettu ristillä niin tuskin sitä palatessaan haluaa nähdä kannattajiensa katoilla ja kauloissa roikkumassa sitä kidustusvälinettä, jolla kuoli kivuliaan kuoleman.
Ehkä vatikaanin kavala juoni on juuri mainitsemasi "älä tule tänne, meillä on risti valmiina".
Aika vinkeä ajatus.
Toisaalta jos Jesse tulisi alas ja alkaisi puhumaan tyylilleen uskollisena jossain torilla ihmisille tulisi tod.näk. piipaa pakkopaidan kanssa ja bye bye Jesse... käsitelläänmielialatsopiviksi-lääkettä ja kohta mies itsekin uskoo olevansa hullu joka tarvitsee hoivaa.
Jotenkin tuntuu että menis ..... (tiedätte kyllä) se toinen tuleminen :D
Kelatkaa nyt...Sellainen epäilyttävä karvainen hippi tulisi juttelemaan rauhasta & rakkaudesta & veljeydestä :)
Pamppua tulis ja kehonsisäinen etsintä
Siinä olisi Jessen kiva mennä taas kerran faijansa luokse ja isä kysyisi
"No miten sujui tällä kertaa...Uskoivatko penteleet
johon Jeesus (tuo karvainen hipinretale) vastaisi...
"Eivät olleet vastaanottavaisia tälläkään kertaa taidampa minäkin ruveta ateistiksi kun et sinäkään usko edes itseesi...
no ruokoista ei edesvastuuttomana tartte huolia kantaa ? Ja jokaisesta, uskoisin, hullulasta löytyy yksi Jesseksi tunnustautuva !
Toisaalta jos saattuisi laskeutumaan tänne voisi hänet vaikka vaaleihin ehdolle päästää, olis meinaan puheet yhtä sekavia kun ovat käteiselläkin...
Taitaa ukko olla kierroksella työttömän Perkeleen kanssa galaksien ympäri. Josko pojat etsii omaa pikku palloa jossa joku ottaisi tosissaan.
Ainakin Pelsepuupilla ei suuria ole tehtävänä. Kyllä me ollaan se työttömäksi saatu jo aikoja sitten, me ihmiset !
Jesseä tietysti rakkauden ja armon miehenä säälittää ukko ja haeskelee uutta duunia kaverille ympärinsä.
Kuuleman mukaan kävi jo Allahiltakin kysymässä. Ei vaan ollut sielläkään tekemistä, kun Ajatollahit ja Bin Kaupat hoitaa palstoja...
Uronen kirjoitti: "Sellainen epäilyttävä karvainen hippi tulisi juttelemaan rauhasta & rakkaudesta & veljeydestä"
Toihan melkein kuin kuin minä. Ette sitten *kele naulaa mua mihinkään.
Niin kyllä sinä meistä eniten kristuksen näköinen olet :D
Tosin nykyään ristiinkin naulittaisiin humaanisti ja vain hyvää tarkoittaen
"Ei me pahalla mutta jonkun tässä nyt on riiputtava kuoliaaksi
Jos jonkun on kuoltava syntien tähden niin lottoamme voittajan...
Ja oikea rivi on...
Loogisesti ajatellen Perkeleen on oltava uskovainen! Ja hänellehän tuo Jeesus uhrattiin...
Onneks meillä on kuitenkin innovatiivinen kansa joka voi hyötyä kaikesta liiketaloudellisesti. Sain Jouko Piholta vahvistuksen epäilyilleni, että homoja voisi manata. Antaiskohan Sitra rahoitusta hankkeelleni? Muutama katolinen pappi pitäis palkata ja silleen.
Joku alaikärajahan manattaville olis kyllä pakko määrätä, ettei jatkuis manaus vuodesta toiseen "tuloksettomana".
Jooel, sinulla on omissa blogeissasi valtavan tiheä seula ja tiukka sensuuri. "Pari peruskysymystä uskovaisille" blogissasi perusteluni, miksi en katsonut olevani velvollinen vastaamaan kysymyksiisi sinun asettamillasi EHDOILLA, ei mennyt läpi eikä kelvannut.
Kyllä Jumalalla on varmasti itsetuntemus ja itseluottamus kohdallaan. Eihän hän muuten voisi olla Jumala.
Mitä ovat nämä "historialliset lähteet", joiden mukaan Jeesus ja Magdalan Maria olivat naimisissa keskenään? Koska Raamattu ei puhu tästä asiasta mitään, sillä jos se olisi totta, siitä täytyisi olla jokin maininta Raamatussa, nämä "historialliset lähteet" ovat TÄYTTÄ VALHETTA!
Muista myös, Seppo, että jos sylkee suoraan ylöspäin, sylki putoaa aina takaisin omille kasvoille.
Rantanen, mitä ovat historialliset lähteet Jeesuksesta?
Raamattu on itsessään riittävä historiallinen lähde Jeesuksesta. Vai uskotko sinäkin, Veikko, että esim. joku "Da Vinci koodi" niminen roskakirja (näin on pakko sanoa tämän kirjan hengellisestä annista)on luotettavampi historiallinen lähde tässä tapauksessa.
Rantanen. Mitä salaisuuksia kätkee vatikaanin kirjasto ? Miksi kirjoja joita siellä säilytetään ei viedä nettiin kaikkien luettavaksi ?
Tämän tiedon jakaminen olisi teko joka häivyttäisi tässä käymäämme "viisastelua". Vai mitä häh ?
Rantanen, olen lukenut kaksi Dan Brownin kirjaa ja melkoisena lukutoukkana sanon, että ovat ehkä huonoimpia kirjoja joita olen koskaan lukenut. Enkelit ja Demonit oli niin huono, etten kyennyt sitä lukemaan edes loppuun.
Pakko osallistua keskusteluun, vaikka en haluaisi lähteä näihin uskontopaineihin mukaan, tulee sen verran raskasta tekstiä yleensä niskaan ja joutuu aika nopeasti mattoon.
Mutta asiaan! Jos puhutaan historiallisesta tekstistä tai lähteestä niin raamattu ei kyllä riitä alkuunkaan historiallisen tutkimuksen lähdekritiikin perusteella totuuden kuvaamiseen. Haluaisin nähdä sen tutkimuksen, missä otsikko on "Jeesus on ja oli olemassa", lopussa lähteet: raamattu. Kuinkahan vakavasti otettava tutkimus se olisi? Mitä arvelette Rantanen ja Kaarina?
Tueksi tähän tutkimukseen voisi tietysti ottaa kaiken maailman dinosaurusten fossiileja, joita tekstissä kuvattaisiin: "Jumalan piilottamiksi sinne maahan, jotta hän voisi vähän testata ihmisen uskoa".
Toinen vaihtoehto on, että etsii tueksi sanomalehti-artikkeleita Jeesuksesta tai haastattelee Jeesusta, jos Jeesus ei pääse paikalle niin Jumalakin käy varmaan.
Veikolle!
Kysyit Jeesuksesta historian näkökulmasta ja lähteistä. Niitä on paljon monilla eri kielillä, mutta laitan tähän joitakin suomenkielisiä linkkejä.
http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/08/kovaa-nayttoa-jeesuksesta-raam...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/04/ylosnousemus-jumala-jatti-jalk...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/04/mita-jeesuksen-ylosnousemus-to...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/02/abraham-lincoln-jeesus-ja-myyt...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/06/lakkasivatko-pyhan-hengen-armo...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/04/kiista-paasiaisaterian-ajankoh...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/06/paavi-ja-antikristuksen-instru...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2008/03/psiisen-suuri-haaste.html
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2008/05/jds-jeesus-kuoli-hengellisesti...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2009/06/ateistien-provosoiva-bussikamp...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/07/evankeliumien-laatijat-keita-h...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/08/tuomaan-evankeliumi-mika-se-on...
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2008/07/gabrielin-nky-horjuttaako-uusi...
Joonas!
"Haluaisin nähdä sen tutkimuksen, missä otsikko on "Jeesus on ja oli olemassa", lopussa lähteet: raamattu. Kuinkahan vakavasti otettava tutkimus se olisi?"
Jumala on ilmoittanut itsensä erityisesti Raamatussa. On kaksi vaihtoehtoa. Joko ottaa ilmoituksen vastaan tai sitten ei ota. Ja se on siinä.
http://www.liisijokiranta.fi/uskonABC/raamatunjumala.htm
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2010/03/kuinka-jumala-on-ilmoittanut-i...
Minulla on sinulle kaksi ehdotusta. Ensimmäinen. Jospa itse tekisit sellaisen tutkimuksen. Tutkimuksiahan on tehty paljon. Voi tietysti olla, että sellainenkin on tehty.
http://nobeliefs.com/exist.htm
http://www.ingentaconnect.com/content/brill/jshj/2011/00000009/00000001/...
http://www.lifeofchrist.com/history/default.asp
http://blog.ut.ee/the-historical-jesus/
The Historical Jesus
http://www.youtube.com/watch?v=d_dOhg-Fpu0
Toinen ehdotus. Kysy vaikka Pasi Turuselta.
Kun näistä lähteistä nyt kovasti kysellään ja viittauksia Vatikaaniinkin päin on, voitaisiin kysyä, että miksi nk. Qumranin kääröistä (löydetty Kuolleen Meren ranta-alueilta vv. 1945-47 (noin) ei vieläkään ole julkaistu kaikkea? Israel piiloittelee osaa. (Toinen mokoma on toki julkaistu ja omassa museossaan, mutta.....). Huomattavan suuri osa ei-julkaissusta materiaalista on katolisen kirkon hallussa. Ja takuulla lukkojen takana. Onhan katolisella kirkolla edelleenkin olemassa Codex, vaikka sen on sanottu jo aikoja sitten poistetun "kalustosta".
Käsittääkseni tänä vuonna ilmestyy kotimainen tietokirjaiijan kirjoittama, joka käsittelee väitettyä historialisen Jeesusta. Jäämme odottamaan.
"Maailman uskovaisilla on ueampia Jumalia joista valita. Osalle se ainoa oikea on kristinuskon Jumala, muslimeille profeetta Muhammad ja hinduille Krishna."
Muslimit eivät pidä profeetta Muhammedia jumalana, vaan uskovat Jumalaan. Jumala uskoo toki itseensä ja uskoo siis Jumalaan. Ateistit uskovat ehkä itseensä mutta ne heistä jotka tosissaan pitävät itseään jumalina päätyvät usein hoitoon.
Anis, jos suot olisi yksi kysymys ? Meillä kristityissä maissa on vallalla juutalaisperäinen psykologia. Mitä psykologiakoulukuntaa muslimimaat käyttää määritellessään jonkun hulluksi ?
Muslimipsykologia jatkoi siitä mihin kreikkalainen ja bysanttilainen tiede jäi siinä vaiheessa kun kristityt alkoivat suosia hoitomuotona noitien polttamista. Sittemmin muslimipsykologia tuli vähitellen suosioon myös Euroopassa ja loi pohjan nykyaikaiselle "länsimaiselle" psykologialle, jonka lähtökohdat ovat hippokraattisia, tähdäten potilaan auttamiseen tämänpuoleisessa eikä niinkään eurooppalaisen perinteen mukaista kiirastulen etukäteistarjoamista kidutuksen muodossa jotta sielu muka sillä pelastuisi tuonpuoleisessa. Mikä on kyllä uskonnollisenkin sielutieteen näkökulmasta erittäin kyseenalainen näkemys, koska äärimmäinen kipu ja kärsimys eivät sielua erityisemmin jalosta. Selviytyminen ja armon kokemus (autetuksi tuleminen) sitä paremmin tekevät.
Nykyaikaisissa muslimimaissa kunnioitetaan toki yhä Ibn Sinan (Avicenna) suurta nimeä, mutta psykologia seuraa yleismaailmallisilla linjoilla, ja koulukuntakiistatkin ovat pitkälle samoja kuin länsimaissa. Uskovaisissa salaseuroissa ym tosin on muunkinlaisia näkemyksiä, joissa mm uskotaan demoniseen riivaukseen kuten myös ortodoksisten ja katolisten kirkkojen piirissä.
Jotkut seuraavista nopean hakuni tuloksista voivat vastata kysymyksiisi:
http://uaeu.academia.edu/AmberHaque/Papers/877549/Psychology_from_Islami...
http://www.iiituk.com/docs/pdf/preamble-forensic-v3.pdf
http://www.chaicounselors.org/files/Pridmore_Psychiatry_and_Islam.pdf
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16639119
http://pb.rcpsych.org/content/13/5/240.full.pdf
Modernin psykiatrian ja psykologian tilasta nykyisissä muslimimaissa saat varmaan parhaan käsityksen tutkimalla jotain näissä maissa julkaistavaa englannin- tai ranskankielistä alan julkaisua. Ikävä kyllä nämä journalit tuppaavat olemaan paperimuodossa tai sitten maksullisten tietokantojen takana.
Kiitos Anis. Asia kiinnostaa, koska olen monessa keskustelussa "länsi ammattilaisten" kanssa (he olivat minun asiakkaitani ;-) joutunut umpikujaan koska en ajatellut samalla tavalla heidän kanssaan.
Siis asiakkaasi olivat hirsimökkejä ostavia psykologian ammattilaisia vai mitä tarkoitat? Yleisesti ottaen en ole huomannut kovin dramaattisia eroja kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden suhtautumisessa mielenterveysongelmiin. Erot ovat suurempia psykologian koulukuntien välillä. Sen sijaan tämän tradition ja itäisten, aasialaisten uskontojen tahi afrikkalaisten henkiuskontojen välillä saattaa olla suurempia eroja juuri uskonnon vaikutuksessa mielenterveysongelmien tulkintaan. Toisaalta mahtavatko nämäkään erot olla kovin suuria jos mielenterveysongelmien nähdään yleisesti uskonnollisissa näkemyksissä johtuvan pahoista hengistä, riivauksesta, dzhinneistä yms - samasta asiastahan näissä on oikeastaan kyse. Myös "Jumalan hullut" ovat yhteinen ilmiö.
Mitä köyhempi maa, sitä enemmän hyvien mielenterveyspalvelujen saaminen riippuu omaisten aktiivisuudesta ja rahasta. Tavallisen rahvaan mielisairaalat ovat usein ankeita, vankilamaisia paikkoja, joissa tulee hulluksi tai tyhjämieleksi jos ei ollut sitä jo ennen sinne päätymistään. Ei tarvitse mennä kovin kauas Suomen rajoista löytääkseen tämän vaietun maailman. Toisaalta, suomalainen avohoitovälinpitämättömyys ja lääkekeskeisyys muodostavat oman ankeutensa. Minkäs teet, hyvän terapian tarjonta on paljon harvemmassa kuin kysyntä, se vie aikaa, antaumusta ja on siksi kehittyneissäkin maissa usein vain harvojen saavutettavissa.
Anis: Oletit oikein hirsitalon ostaneita psykologeja. No minun kysymykseni "mistä tiedät olevasi niin terve, että voit julistaa jonkun sairaaksi" nosti karvat pystyyn. Miksi en saanut vastausta ja kuitenkin jokainen omaa jonkun neuroosin tai vastaavan psykevamman, jota tulisi "nykysääntöjen" nojalla hoitaa.
Meni vähän aiheesta sivuun, mutta toivon että Seppo antaa sen meille anteeksi.
Seppo: " Syykin on täysin selvä, Hänen yläpuolellaan ei ole ylempää jumalhahmoa, joten Hän ei voi uskoa kun itseensä. Eli Hän ajattelee jumala-asiassa juuri samalla tavalla kun ateistikin. Ei ateistikaan usko mihinkään itsensä yläpuolella olevaan jumalhahmoon vaan itseensä."
Seppo ei Jumala ajattele Jumala-asiassa samalla tavalla kun ateistikin. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon. Jumala ei kiellä itseään eli olemassaoloaan. Jumala tietää olevansa Jumala eikä kiellä itseään. Ateisti taas ei tiedä Jumalan olemassaoloa ja kieltää Jumalan. On siinä Seppo melkoinen ero..
2.Tim.2:12 jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;
2:13 jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.
Logiikka: Kaikella on tekijänsä. Luomakunnalla on Luojansa. Lapsella on isänsä. Luoja ja isä eivät lakkaa olemasta, vaikka heidät kiellettäisiinkin.
Nyt oivallamme, että on järjetöntä sanoa: "Ex ovo omnia." Muutenhan uusi elämä tulisi aina munasta ja sukupuolet olisivat turhia. Mutta onneksi niin ei ole asian laita eikä meidän tarvitse luontoretkillämme väistellä milloin mitäkin munaa.
Aluksi pieni lainaus suoraan omasta tekstistäsi:
"katson, että jos voin pelastaa 6,86 miljardia ihmistä harhaanjohdetuksi tulemiselta, on sen pakko olla suoranainen kulttuuriteko"
Vitsit Seppo, Sinähän olet siis varsinainen pelastaja. Voideltu kuningas. Messias! Messias on kuollut, eläköön uusi Messias!!
Seppo: "Lauri, näinhän tuon on oltava. Perkele tietää, että Jumala on olemassa koska käy hänen kanssaan jatkuvaa taistelua ihmissieluista.
Perkele siis uskoo Jumalaan, mutta ei pidä häntä yläpuolellaan, kuten asianlaita taitaa olla Jumalankin kanssa suhteessa Perkeleeseen. Eli Jumala ei usko, että hänen yläpuolellaan olisi Jumala, mutta uskoo kuitenkin Perkeleen olemassaoloon. Kinkkinen tilanne kaikenkaikkiaan Jumalan mielenrauhalle."
Joh.7:16 Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
Seppo kun ihminen uskoo Jumalaan niin hän tahtoo tehdä Isän tahdon mukaan minkä Jeesus ilmoitti. Silloin ihminen tulee tietämään ja tuntemaan Jumalan. Usko Jeesukseen on uskollisuutta Jeesukselle. Mitäs uskoa se sellainen on jossa ei tippaakaan totella? Eihän silloin uskota.
Esim, Seppo jos sinun isäsi olisi sanonut sinulle että teeppäs Seppo noin niin jos uskot isääsi niin sinä teet niinkuin isäsi sanoo. Vaikka tiedätkin että isäsi on olemassa niin jos et tee sitä mitä hän käskee niin et usko isääsi. Eli usko on myös uskollisuutta sillä usko ilman tekoja on kuollutta uskoa eli tottelemattomuutta.
Joh.15:12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
15:13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
15:14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15:15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
1.Joh.3:22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
3:23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
Usko Jeesukseen on uskollisuutta Jumalalle jossa uskova elää Jumalansa tahdon mukaan. Elääkö perkele Jumalan tahdon mukaan? Ei. perkele tietää että Jumala on olemassa mutta ei elä Hänen tahtonsa mukaan ja siten teoillaan kieltää Jumalan. Tottelemattomuudessa eläminen ei ole uskollisuutta eli Herransa uskomista jota usko on vaan tottelemattomuus on kuollutta uskoa.
Jaak.2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
2:21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
2:22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
2:23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
2:24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
2:25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
Yhdyn näkemykseesi. Tässä henkilökohtainen aito kokemus aiheesta: http://ihmispuutarhassa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97083-uskonto-heikon-hy...
Kirjoituksesi oli varsin koskettava. Tuli lapsuusaika mieleen. Oma kapinointini auktoriteetteja vastaan alkoi kristinuskosta ja joskus ennen kouluikää, katso toinen kommenttiketju yllä. Sen jälkeen oli pitkä odotus, kunnes 18-vuotiaana vihdoin saatoin erota kirkosta. Siinä vaiheessa asia oli kutistunut kuitenkin melkein pelkästään taloudelliseksi. Nykyisin siedän uskovaisia toisinajattelijoita (suurin osa suomalaisista on joko ateisteja tai muka uskovaisia vain oman mukavuudenhalun rajoissa perinteitä löysästi kunnioittaen) melko hyvin, mutta tuomitsevia ja vallanhaluisia en edelleenkään siedä.
Aika raju kuvaus lapsuudesta, jossa raamattu oli raskain lyömäase, on Lapsuuden loppu ( http://www.imdb.com/title/tt0255321/ ). Taisin nähdä sen selvemmin ja nauttia siitä enemmän kirjoituksesi herättämien muisteluiden takia, kiitos.
Onko mieleesi tullut, että Jumala on melkoinen tunari. Loi maailman ja Aatamin ja Eevan ja jo siinä vaiheessa mopo karkasi käsistä. Eikä se mikään kaikkivaltiaskaan ole. Ei se perkeleelle vielä mitään ole voinut. Muutenkin suunnitelmat on kussut, kun oma poikakin piti uhrata. Hienoa vanhemmuutta! Ehkä se sittenkin uskoo johonkin suurempaan voimaan, siihen joka ne taivaalliset säännöt on laatinut ja tämä surkimus ei voi niitä mieleisekseen muuttaa. Taitaa olla jumalillakin joku hierarkia ja tämä kristillinen versio aika mitätön tekijä.
Kevennys samassa hengessä (siis ei sillä tavalla hengessä): http://www.youtube.com/watch?v=UYZKZfdr3ac
Kun J on maineeltaan anteeksiantava ja armollinen niin olisi nyt katsonut sormien läpi sen Eevan omanajutun. Kaikilla olisi paljon helpompaa, käärmeilläkin olisi jalat.
Raimo Koski, onko olemassaoloa? Lievsti mahdoton ajatus? Vai?
Blairin chilikastikkeiden slogan on: "Feel alive". Minun maustekaapissani vahvin on kuitenkin Hot Headzin 6,4 miljoonan scovillen Toxic waste -tahna. Sitä kun hieman kielelle sipaisee, tietää varmasti olevansa elossa.
Kirjoitin siitä taannoin: http://rkoski.vapaavuoro.uusisuomi.fi/93043-lisaa-riippuvuuksia-ja-yksil... . Vitsi aukeaa varmimmin kommentin http://rkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93043-lisaa-riippuvuuksia-ja-yksi... kautta.
Blairin vahvimman, 16 miljoonan scovillen uutteen sivu poppamiehellä on lukemisen arvoinen: "Helvetti on maan päällä!", "testaajan vaimo oli maistanut uutteella maustettua tomaattikeittoa ja uhannut kaveria avioerolla pystyttyään puhumaan", "Toinen testaaja on kertonut tunteen vastaavan sitä että sinua lyötäisiin vasaralla kieleen."
Kapsaisiini voisi hyvinkin olla vastaus helvetin toteutustavasta. Jos siellä olisi niin kuumaa, kuin väitetään ja syntisten ruumiit palaisi, ei se kärsimys kauan kestäisi. Chilikylvyssä ihon ohuimpien osien kautta vaikutus on lähes välitön, mutta paksumpien kautta pysyvämpi. Minulla on melko korkea kipukynnys johtuen luultavasti tulisten mausteiden harrastuksesta, mutta hyvin pitkäaikaista kipua kestän huonosti ja chilikylpy on tehokkain vahingoittamaton kidutuskeino, jonka voin kuvitella.
Jonkinlainen taivas taas on se olotila, kun kapsaisiinin vastavaikutuksena kehon tuottama endorfiini alkaa vaikuttaa. Tosin muitakin kemikaaleja liitetään taivaaseen ja helvettiin, katso http://en.wikipedia.org/wiki/Heaven_and_Hell_%28essay%29
Jaa-a. Heidegger varmaan ajatteli antavansa kirjalle kattavahkon otsikon, kun keksi sille nimen Sein und Zeit, oleminen ja aika. Sartrella oli kuitenkin laveampi: L'être et le néant. Sitä tuli joskus vilkuiltua englanninkielisenä käännöksenä Being and Nothingness. Suosikkini alalla on Francis X. Davisin esseekokoelma Bebop and Nothingness.
Entäs sitten tämä pyhä henki. Sen on oltava nainen tai jumala on kaksineuvoinen. Jumalallahan on poika. Mutta vain yksi? Useampi voisi tietysti kätevästi selittää uskontojen määrää.
Taitaa fanaattiset ateistit olla ihan yhtä jääräpäitä kuin fanaattiset uskovaisetkin. Molemmat ovat mielestään oikeassa ja teilaavat toisiaan sen kun kerkiävät.
Minä taas voisin aloittaa uuden suuntauksen. Olen Ismitön. En kannata mitään tai usko mihinkään. Minä vain olen.
Ismittömyyden kannattajille kerron tilinumeron myöhemmin.
http://hiki.pedia.ws/wiki/Hikisitaatit:Jumala
Tuollahan tuo on keksitty jo aikoja sitten :) monen muun väläytyksen seassa.
Onneksesi sulla on toivoa. Eroon ateismista-aakkoset alkaa A:lla niinkuin Ajattelu. Toivorikkauteen pääsyn prosessi alkaa toteamalla: "Ajattelu kumoaa ilman ajatusta syntyneen maailmankaikkeuden."
Kun tiedetään, ettei maan päällä ole voinut syntyä elämää spontaanisti, täytyy ateistin uskoa UFOIHIN. Niitä on tarvittu tiputtamaan elämä pallollemme.
http://www.sanansaattaja.com/SIVU68.htm
Ote:
"1950 luvun ufot näyttivät vanhoilta ja kömpelöiltä niin kuin tuon ajan autotkin. 1980 -luvun ufot näyttävät puolestaan taas uusilta ja sulavalinjaisilta. On kuitenkin sanottu, että ufot ovat tegnologisessa kehityksessä meitä huimasti edellä.. Miksi sitten ufojen ulkonäkö kuitenkin kehittyy samassa tahdissa ihmisten kehittämien autojen ja muiden vempaimien kanssa.
On siis selvää , että ufot ( lentävät lautaset) ovat ihmiskätten tekoja. Ufot ovat siis todellisia. Tutkittuaan vuosikymmenien ajan ufoja ja niihin liittyviä ilmiöitä Jacgues Vallee on tullut johtopäätökseen, että ufot eivät ole hölynpölyä vaan ne ovat todellinen ilmiö. Ne eivät kuitenkaan tule ulkoavaruudesta vaan joku haluaa vain uskotella, että ne tulisivat sieltä. Vallee kirjoittaa kirjassaan " Messengers of Deception"(Petoksen sanansaattajat): "Uskon , että meillä on hyvin todellinen ufo-ongelma. Olen myös alkanut uskoa, että sitä käytetään poliittisten päämäärien hyväksi. Ja asiatiedot antavat ymmärtää, että hyväksikäyttäjät voivat olla ihmisiä, joilla on suunnitelmana sosiaalinen kontrolli. Sellaisia suunnitelmia on tehty ennenkin ja ne ovat onnistuneet. (OTE : UFOJEN ARVOITUS RATKEAA; Pekka Lahtinen. s.108.)
Valleen mukaan hallitus siis salaa tietoja ja johtaa tutkijoita harhaan. Kysymyksessä hänen mukaansa on salaliitto. Monet, jotka innokkaasti puolustavat ufojen suhdetta ulkoavaruuteen ovat varmaankin vilpittömiä. Heitä on vain johdettu harhaan.
Monet jotka kokevat saavansa jatkuvasti viestejä ulkoavaruudesta omistavat uuden teknologian mukaisen mikrosirun. Rauni - Leena Luukanen, ufojen puolestapuhuja myöntää myös tämän todeksi. Useimmilla tällaisilla ihmisillä hänen mukaansa on implantti. Se on pieni, tavallisesti 1-2 cm kokoinen ja usein hieman päärynänmuotoinen. Tällaisilla mikrosiruilla pystytään vaikuttamaan ihmiseen niin, että hän luulee näkevänsä ja kokevansa juuri sitä, mitä mikrosirun välityksellä hänelle syötetään. Ehkä Rauni -Leena Luukasella itselläänkin on sellainen."
http://www.evoluutio.com/?o=3&a=0&st=0
http://www.s8int.com/dinolit1.html
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm
Loistava Bloggaus!
Aatami ja Eeva olivat ainoat ihmiset, heidän lapset menivät sikiämään naapuri kylän ihmisten kanssa, siinä raamatun järjellisyyttä.
Jumala antoi oman poikansa kuolla meidän tähden, siinä samaa järjellisyyttä.
Saatananpalvojan on oltava uskovainen koska saatana on raamatun hahmo, siinä samaa järkeä.
Ylivoimaisesti eniten maapallon ihmisistä on vääräuskoisia, siinä järjellisyyttä.
Ja kyllä, Jumala on ateisti.
Jos maailmassa ei tunnu olevan oikeudenmukaisuutta ja meno on muutenkin jumalatonta, on Tompalla selitys: Tom Waits - God's Away On Business http://www.youtube.com/watch?v=oxLAT2U1bCc&ob=av2e
http://www.songmeanings.net/songs/view/134492/
Minulta oli mennä ohi Sepon jumaluusopillinen teksti, vaan hienoa että se nousi esiin.
Raimo, Tomppahan laulaa selvästi Suomen hallituksesta.
Kuolemansynneistä tunnistan itsessäni laiskuutta, himoa ja vihaa. Tompan katu-uskottava ääni voisi kyllä herättää kateudenkin.
Tom Waits - Black Wings http://www.youtube.com/watch?v=vKu-jVtVLME
Seppo, kanssalukijana/kirjoittajana minäkin näen, että sinä olet ns. hyvä jätkä. Jumala näkee tämän paljon paremmin kuin minä ja uskoo sinuun, vaikka et sinä Häneen. Pomohan ei itse usko itseensä, kuten jo selvisi. Olette siis samalla viivalla tässä suhteessa, reilu peli.
Sanassa sanotaan (en nyt tarkista missä), että Jumalan kunnia on salata asiat ja ihmisen kunnia tutkia ne. Tutkijanvikaa sinussa on, eikä se mikään vika olekaan.
Siinäpä sitä kanakeittoa.
Johonkin Pomo uskoo:

Kommentoi 111 kommenttia