Seppo jo syntymästään Myös asiallisia kommentteja otetaan vastaan

Jumalasta ja suvaitsevaisuudesta

Helvetti
Helvetti

Nyt kun minulle on selvinnyt, että me Jumalan kanssa ollaan ateisteja, niin rupesin pohtimaan, mitä muuta yhteistä meissä on.

 

Jep, olemme molemmat miehiä, sillä Jumala loi ensimmäisen ihmisen omaksi kuvakseen. Tosin hetken päästä Jumala havaitsi miehen olevan hieman yksinäinen Paratiisissa ja loi sille seuralaiseksi naisen. Naisen tekemiseen Jumala ei tarvinnut kun kolme kylkiluuta mieheltä. Valitettavasti miehen yläpäästä Jumala ei viitsinyt naista tehdessään ottaa mitään ja se kyllä näkyi sitten ikävänä seurauksena pian. Nainen rupesi meinaan tyhmyyttään heti omenakauppiaaksi ja siihen loppui miehen oleskelu Paratiisissa. Naisen tekosen takia mies lähetettiin alas maapallolle. Se ei olisi ollut niin paha rangaistus, jollei Jumala olisi laittanut mukaan vielä sen harmia aiheuttaneen naisenkin. Ei tullut maapallostakaan mikään paratiisi miehelle.

 

Mutta unohdetaan nyt naiset, nuo Jumalan luomat miehen seuralaiset, ja katsotaan mitä muuta yhteistä minulla ja Jumalla on.

 

Olemme molemmat Jumalan kanssa valkoihoisia miehiä. Tämän voi päätellä siitä, että Jumalan poika on valkoihoinen juutalainen. Ihonvärin valinta tuskin oli Jumalalta sattumaa. Ei valinnut poikansa ihonväriksi afrikkalaisen tummaa tai arabialaisen lievempää tummaa väriä, vaikka nämäkin vaihtoehdot olisivat olleet käytettävissä Lähi-idän maisemissa. Siinäpä sitä on rasistikortin heiluttelijoille mietittävää.

 

Mutta valitettavasti siihen ne meidän yhtäläisyydet sitten jäivätkin. Saldoksi jäi, että olemme siis molemmat valkoihoisia miespuolisia ateisteja.

 

Mutta eroavaisuuksia, niitä riittää. En ota tässä palstatilan säästämiseksi käsittelyyn kun vaan yhden, eli suvaitsevaisuuden, sillä sehän tuntuu meitä ihmisiä nykyaikana paljon kiinnostavan ja määrittävän millainen kukin pohjimmiltaan on.

 

Kuten Raamatusta olemme saaneet lukea, Jumala suvaitsee uskovaisia, kunhan he ovat vain kristittyjä. Suomalaisessa katukuvassakin jo tutuksi tulleet somalialaiset, jotka ovat muslimeja, Jumala lähettää armotta helvettiin. Minäkin suvaitsen kristinuskovaisia, mutta somalialaisten kanssa en olisi niin julma, minä lähettäisin heidät vain takaisin Somaliaan.

 

Jumala ei myöskään suvaitse homoja, olivat he sitten uskovaisia tai eivät. Helvettiin vie heidänkin tiensä Jumalan käsittelyssä. Minä suvaitsen kyllä homoja, kunhan eivät ihan iholle tuppaa. Homojen joukosta tulee muuten paljon hyviä laulajia kuten Elton John, Eddie Mercury ja Jari Sillanpää. Se on hyvä kipale, jossa Sillanpää laulaa, että kaduilla tuulee. Ei ihme että mies innostui myös tuulivoimabisneksestä. Ne on luovia ihmisiä nuo homot.

 

Aviorikkojia eikä huoria Jumala myöskään suvaitse, tie vie niilläkin armotta helvettiin. Minä kyllä nyt pikkasen tässä kohtaa kehoittaisin Jumalaa katsomaan peruutuspeiliin ja muistelemaan, että kukas sen naisen aikoinaan niin huonoilla aineksilla loikaan. Ja minä kyllä siedän aviorikkojia ja huoria, kunhan he eivät ole omasta suvusta.

 

Juoppojakaan Jumala ei siedä vaan lähettää heidät myös helvettiin. Minä olen tässä juoppoasiassa hieman jäävi kun itsekin on tullut läträiltyä tuon viinan kanssa, mutta en olisi kyllä ekaksi juoppoja helvettiin laittamassa vaan mieluummin katkaisuhoitoon.

 

Ahneita Jumala ei myöskään siedä, vaan helvetin lieskat odottaa heitäkin. Ahneuden raja menee ilmeisesti kymmenessä prosentissa, sillä Raamatun mukaan jos et maksa Jumalalle kymmenyksiä, joudut helvettiin. Minä en ole niin ahne kun Jumala, minä olisin tyytyväinen ihan viiteen prosenttiinkin, jos joku vaan haluaa vapaaehtoisesti maksaa.

 

Valehtelijoita Jumala ei myöskään voi sietää, vaan tämä vain kahteen vaihtoehtoon tykästynyt Jumala laittaa heidätkin...niin, arvasittekin varmaan, helvettiin. On se vaan aika ehdoton tuo Jumala. Minä, joka tiedän kokemuksesta, että pieni valkoinen valhe silloin tällöin on aina paikallaan, etenkin naisten kysellessä rehellisiä vastauksia miltä mikin vaate näyttää heidän päällään, siedän kyllä valehtelijoita hyvin koska itsekin olen valehteluun usein joutunut turvautumaan. Kokeilisipa Jumala joskus tulla maan päälle elämään luomansa naisen kanssa. Helppohan sieltä Taivaasta on niitä neuvoja huudella.

 

Naisista tulikin mieleen vielä, että turhamaisia ihmisiäkään Jumala ei siedä, vaan lähettää heidätkin helvettiin. Minä kyllä siedän turhamaisiakin ihmisiä enkä lähettäisi heitä helvettiin, sillä onhan BB-talokin olemassa. Onneksi sen katsominen on Suomessa vapaaehtoista. Jos se menisi pakolliseksi, niin helvettiähän se sitten minullekin olisi.

 

Muuten, pitää kyllä sen verran tuosta helvettiasiasta paljastaa, että muutaman kerran olen minäkin elämässäni toivottanut jonkun henkilön helvettiin, mutta ne toivotukset olen tehnyt kyllä puoliksi leikillään. Jumala sen sijaan on toivottanut laskujeni mukaan miljardeja ihmisiä helvettiin eikä niissä toivotuksissa ole paljon leikillä ollut sijaa.

 

Loppuyhteenvetona toteaisin, että Jumala on mielestäni aika suvaitsematon. Hän ei tuollaisella asenteella pärjäisi kauaa maan päällä.

 

Tai hetkinen... onhan täälläkin henkilöitä, jotka eivät tykkää homoista eikä rättipäistä ja jos et maksa niille pyydettäessä kymmenyksiä, ne uhkaa järjestää sut helvettiin.

 

Jep, Jumala voisi perustaa täällä maan päällä vaikkapa moottoripyöräjengin.

 

 

 

Ps. Suvaitsen myös kriittisiä kommentteja.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän kaunaherra kuva

Naiselta kuultua: Kun Jumala loi Aatamin, hän tuumi että täytyy minun kyllä pystyä parempaankin ja loi sitten Eevan.

Se omenajuttu oli muuten pelkkää lobbausta. Sen seurauksista maksetaan vieläkin, vaikka on ties monesko lobbarisukupolvi menossa.

Käyttäjän seppohilden kuva

Tuure, minä olen taas kuullut, että Aatami lupasi Paratiisista karkoittamisen hetkellä Jumalalle, että se ei koskaan tule aiheuttamaan mitään ongelmia eikä tarvitse Taivaspaikkaakaan jos vain Jumala suostuu pitämään Eevan Taivaassa.

Ei halunnut Jumalakaan niin viekasta olentoa vaivoikseen ja tässä sitä nyt ollaan, yhtä jatkuvaa sotaa niin perhepiirissä kun kansakuntienkin välillä.

Käyttäjän mikkolahti kuva

Voi, voi tuota ankkamaista aatamia! Aina vaan eevaansa moittii nahjusmaisuudestaan.

Eikö puskikkoon piiloutuvilla ja Jumalaa paossa olevilla viikunanlehti-ihmisillä olisi jotakin opittavaa murheellisen Jorman tapauksesta Seppo?

Murheellinen Jorma meni ortodoksipapin luokse.

- Isä, minä olen tehnyt syntiä, mieli on musta.

- Eihän se mitään uutta ole poikani, huokaisi vanha Isä-Sergei joka tunsi väkensä, ... varsinkaan sinun kohdallasi ...no, mitä nyt tällä kerralla?

- Katsos kun tarvitsin paksua köyttä ja sitten naapurin metsästä löytyi sellainen sopiva .... niin se tarttui käteeni.

- Jaahas poikani, olet siis rikkonut Herramme 7.käskyn:"Älä varasta".Tiedäthän, että Herramme Jeesus sanoo katuville syntisille:"Lapseni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi".Hyvä kun tunnustit syntisi veli, sillä tavalla rauhaton sielumme pääsee vapaaksi taakoistaan, kiitteli kiireinen sielunpaimen.

Mutta parin viikon kuluttua sama juttu. Synkkämielinen Jorma oli taas Isän puheilla.

- No, mitä nyt taas murjotat, ehtoopalvelu alkaa pian, murisi Isä jolla ei muutenkaan ollut paras päivänsä.

- Voi hyvä Isä, ihan kaikkea en kertonutkaan viime kerralla, mutisi Jorma suupielestään.

- Jaahas? Vanha sielunhoitaja kohotti tuuheita kulmakarvojaan.

- Niin, kun sen vankan köyden päässä oli lehmä ....

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Seppo Raamatun opetus ihmisestä Jumalan kuvana ei tarkoita sitä että ihminen miehenä ja naisena on näköiskuva Jumalasta eli että ihminen olisi ulkomuodoltaan samannäköinen kuin Jumala. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi tarkoittaa sitä että ihmisen ajatusten ja tekojen tulisi olla samanlaisia kuin Jumalan ajatukset ja teot. Ihminen kuitenkin mielistyi valheeseen ja eksyi syntiin ja tämän vuoksi ihminen Jumalan kuvana meni rikki.

Jokainen ihminen on syntinen ja synti ei voi periä Jumalan valtakuntaa mutta Jumalan armosta Herra Jeesus kuoli kaikkien maailman ihmisten syntien edestä että jokainen joka Häneen uskoo saisi iankaikkisen elämän lahjaksi Jumalan armosta. Ihmiset eivät siis itse ole ansaineet Jumalan valtakuntaa koska ihmiset ovat pahoja mutta niille jotka Jumalan sanan kuulemisen kautta nöyrtyvät Jumalalta apua pyytämään saavat armon koska Jeesus antoi itsensä ihmisten edestä.

Tämä Jumalan armo myös muuttaa ja kasvattaa ihmistä pois synnistä takaisin Jumalan kuvaa kohti joka meni rikki syntiinlankeamuksessa.

Tiit.2:11. Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,
13. Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä,
14. Joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastais ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistais, ahkeraksi hyviin töihin.

Uskosta Herraan Jeesukseen Jumala armahtaa ihmisen ja antaa ihmiselle voiman mielenmuutokseen (parannukseen) koska uskosta Jeesukseen saadaan Pyhä Henki jonka kautta Jumalan rakkaus vuodatetaan ihmisen sydämeen. Tämä Jumalan rakkaus vaikuttaa sitten uskovassa tahtoa ja tekemistä jotta Jumalan hyvä tahto tapahtuisi. Jumalan armosta ihminen pystyy siis Jumalan rakkaudessa kasvamaan kohti Jumalan kuvan mukaista elämää jossa ahkeroidaan hyviä toitä lähimmäistemme hyväksi sillä kaikki laki on täytetty käskyssä rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Jumala on siis rakkauden Jumala koska Jumala on rakkaus. Jumalan rakkaus muuttaa ihmisen pahuudesta ja vapauttaa pahan (saatanan vankeudesta) pimeydestä valkeuteen. Jumalan rakkaudessa Jumalan omat saavat elää ja tehdä rakkauden tekoja kaikkia ihmisiä kohtaan. Jumala ei kuitenkaan pakoita ketään kääntymään pahuudestaan ja uskomaan Herraan Jeesukseen vaan antaa ihmisille vapaan tahdon valita joka hyvä tai paha.

Jeesus Jumalan Poika tuli ilmoittamaan Isänsä tahdon maailmalle. Jumalan tahto on siis Jeesuksen tahto. Jos siis haukut Seppo Jumalaa suvaitsemattomaksi niin haukut silloin Jeesusta suvaitsemattomaksi. Pahuuden eli synnin suvaitseminen on pahuutta sillä sitä saatana haluaa ihmisten tekevän eli suvaitsevan Jumalan tahdon vastaisia asioita. Ihmisiä tulee suvaita rakkaina lähimmäisinä mutta syntiä joka tuhoaa ihmiset ei tule suvaita koska silloin suvaittaisiin saatanan tahtoa ihmisten elämässä.

Syntisille tulee kertoa Herrasta Jeesuksesta joka on valmistanut heille iankaikkisen elämän ja pelastuksen saatanan vankeudesta. Se on oikeaa lähimmäisen rakkautta! Se että vääryydessä eläjää autetaan pelastumaan ei se että vääryyttä suvaitaan ja näin osallistutaan lähimmäisen joka vääryydessä elää tuhoamiseen. Sillä jos kannatamme ja tuemme lähimmäistemme synnissä eli vääryydessä elämistä niin se on sama asia kuin osallistua lähimmäisen tuhoamiseen sillä synti tuhoaa ihmisen.

Joka siis vihaa Herraa Jeesusta se kuolemaa rakastaa.

Joh. 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.

Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

1.Joh. 1:1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -
1:2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille -
1:3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.

Herra Jeesus on elämä!

Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Vain uskomalla Poikaan saadaan iankaikkinen elämä.

1.Kor. 1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

San. 8:32 Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni!
8:33 Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan.
8:34 Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
8:35 Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
8:36 Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."

San. 5:22 Jumalattoman vangitsevat hänen rikoksensa, ja hän tarttuu oman syntinsä pauloihin.
5:23 Kurittomuuteensa hän kuolee ja suistuu harhaan suuressa hulluudessaan.

Sananlaskuissa kahdeksannessa luvussa Poika puhuu ja kertoo kuinka Isä on tuonut Hänet esille ja kuinka Hän oli mestarityömiehenä kun Isä ja Poika yhdessä loivat maailman. Sananlaskuissa Poikaa kutsutaan viisaudeksi sillä Poika on Jumalan viisaus. Jeesus sanoo sananlaskujen kahdeksannen luvun lopussa ” Sillä joka minun löytää, hän elämän löytää, ja on Herralle otollinen; Mutta, joka minua vastaan syntiä tekee, hän vahingoitsee sielunsa: jokainen joka minua vihaa, hän rakastaa kuolemaa".

Jeesus on elämä ja joka elämää vihaa se kuolemaa rakastaa. Joka kuolemaa rakastaa vaeltaa pimeydessä sillä elämä on valkeudessa joka on Herra Jeesus. Joka pimeydessä vaeltaa tarttuu omien syntiensä pauloihin ja suistuu harhaan.

San. 15:9 Jumalattoman tie on Herralle kauhistus, mutta joka vanhurskauteen pyrkii, sitä hän rakastaa.
15:10 Kova tulee kuritus sille, joka tien (Jeesuksen/Jumlan Sanan) hylkää; joka nuhdetta vihaa, saa kuoleman.

Kun rakastamme Jeesusta rakastamme elämää mutta jos suvaitsemme syntiä eli vääryyttä niin suvaitsemme pahuutta joka johtaa meidät kuolemaan.

Joten Seppo kannattaa miettiä sitä kannattaako yhdessä saatanan kanssa suvaita itsensä tuhoamisen sillä joka epäuskossa (tottelemattomuudessa=vääryydessä) vaeltaa se omaa vertaan väijyy, vaanii omaa henkeään. Näin käy jokaiselle väärän voiton tavoittelijalle se ottaa omistajaltaan hengen!

Käyttäjän seppohilden kuva

" Jos siis haukut Seppo Jumalaa suvaitsemattomaksi niin haukut silloin Jeesusta suvaitsemattomaksi."

Mikael, en minä hauku, minä vaan totean, että aika herkästi Jumala niitä ihmisiä sinne helvettiin tuomitsee.

Jeesusta en sekoittaisi Jumalan isännöimän Taivaan rutiiniohjeiden toimeenpanoihin, sillä Jeesus sentään kävi täällä maan päällä ja näki, kuinka vaikeaa se on elää Raamatun oppien mukaan. Raamatun mukaan kuraa tuli sillekin joka tuutista.

Enkä minä vihaa oletettua Jumalaa, eihän se ole minulle mitään pahaa tehnyt.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Joh.12:46 Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
12:47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
12:50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."

Käyttäjän jkas kuva

Kuka sinulle on kertonut sen, että: "Opetus ihmisestä Jumalan kuvana EI TARKOITA sitä että ihminen miehenä ja naisena on näköiskuva Jumalasta eli että ihminen olisi ulkomuodoltaan samannäköinen kuin Jumala"?

Aina löytyy joku joka tietää mitä Jumala on tarkoittanut milläkin sanomisellaan ja raamatun kertomuksella. Alkaa haisemaan siltä, että Jumalalla on joitain suosikkeja, joille hän käy kertomassa salaa muilta, että "tämä sitten tarkoittaa sitä ja tämä tätä, mutta se kirjoitettiin näin, jotta kaikkia ärsyttäisi tämä paska kirja."

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Seppo, kun kaksi viikkoa sitten kirjoitin siitä, miten Jumala rakastaa meitä kaikenlaisia hörhäkkeitä, niin siitä minun ei tarvitse nyt kirjoittaa.

Luen taas myöhemmin kirjoituksesi tarkemmin ja mietin sitä naisnäkökulmaa.

Kun olet tätä kirjoittanut, niin luulen, Jumala on seurannut tarkkaan vieressäsi, mitä kirjoitat. Ja samalla miettinyt, että kyllä tämä rakas oma poikani Seppo on niin taitava kirjoittamaan ja että hän on muutenkin niin ihana tämä oma pikku pikku höpönassukkani.

Gospelmotoristejähän on jo olemassa:

http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2011/08/gospel-motoristi_levittaa_henge...

Käyttäjän seppohilden kuva

Kaarina, en tarkoittanut ihan gospelmotoristin johtajan roolia Jumalalle noilla määritteillä.

Enemmänkin Hell's Angels-moottoripyöräkerhon johtamista. Koomisintahan tässä on se, että jos Jumala tulisi tänne maan päälle Raamatun ohjeita vastaaviin hommiin, niin hän johtaisi ilmeisesti Helvetin Enkeleitä.

Nyt kyllä oikeasti naurattaa.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Mikä sinua naurattaa? Nämä gospelmotoristitkö? Kyllä heillä varmaan voi olla hauskaakin.

http://www.godtube.com/watch/?v=KPZWLNNX

http://www.youtube.com/watch?v=5ogg1BbC7do&feature=related

Jos Jumalalla on kaikki valta Taivaassa ja maan päällä, niin silloin Hänellä valta johtaa tai johdattaa näitä Hell's Angellsejä.

Käyttäjän seppohilden kuva

Kaarina, minua naurattaa se, jos Jumala tulisi maan päälle ja sen kriteereillä ainoa vastaava homma olisi toimia Helvetin Enkeleiden johtajana. Siinä on jotain tahattoman koomista.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Ehkä Jumalasta tuntuukin siltä, kun Hän tätä maailman menoa katselee.

Käyttäjän juhauronen kuva

Taidampa ottaa vaimoni tarjoaman omenan heti kun lakkaan nauramasta :D
Taas kerran loistavaa tekstiä

Käyttäjän timovaittinen kuva

Hämmästellen yhä, onko Jumalalla mielestäsi fyysinen muoto? Sellainen vanha valkopartainen ukko tmv.

Sepon Jumala(ko) http://www.pcuf.fi/~merela/jumala.jpg

Käyttäjän seppohilden kuva

Timo, Kyllä minulle lapsuuden pyhäkoulusta ja opetusmateriaalista on jäänyt vahva kuva vanhasta valkopartaisesta Jumalasta. En kiistä.

Kuvasta: Minun Jumalani voisi juuri olla tuollainen hyvällä huumorintajulla varustettu vanhempi ukkeli. Voitaisiin sitten uudelleen sen kanssa luoda vaikka nainen. Minä voisin avittaa neuvoillani hieman tuossa luonnepuolen muotoilussa. Muodoissahan ei ole mitään valittamista.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Siltä Stephen Hawking'ilta kannattaa kysyä neuvoja niiden naisen aivojen rakenteiden kasaamiseen, kun tuntuu kaikilta meiltä olevan hukassa niiden toiminnan struktuuri.

Saanen liittyä, Seppo hyvä, tuohon teidän kerhoonne?

PS. poltan ja juon välillä sekä vietän muutoinkin varsin sopimatonta sekä vähemmän soveliasta elämää muiden mielestä, joten kuvittelen sopivani teidän muiden kanssa sinne rienattavien ja kirottavien osastolle.

Taivaaseenkaan en oikeasti halua, sillä kaikki tähän mennessä edesmenneet ystäväni ovat varmuudella alakerrassa enkä voi kestää ajatusta siitä, että joutuisin katselemeaan kaiken tekopyhyyden riemukulkua vielä poispääsyni jälkeenkin. Lisäksi kaikki huonomaiseiset naiset kuuluvat olevan alhaalla eikä niitä parannuksen tehneitä tosikkoja kestä itse perkelekään: oli sitten kyse alkoholisteista tai maksullisista iloista.

Käyttäjän seppohilden kuva

"Siltä Stephen Hawking'ilta kannattaa kysyä neuvoja niiden naisen aivojen rakenteiden kasaamiseen, kun tuntuu kaikilta meiltä olevan hukassa niiden toiminnan struktuuri."

Kyllä Jumalan olisi pitänyt miehelle naisen seuralaiseksi luodessaan antaa mukaan jonkinlainen käyttöopas tai ainakin palautusoikeus, jos tuote ei toimi tai siinä on vikaa.

Käyttäjän jkas kuva

Stephen Hawkinghan nimenomaan itse sanoi, että ainoa asia mistä hän ei ymmärrä mitään, on naiset, joten voi olla aika hankalaa neuvoa Seppoa. Ehkä hän ymmärtää näin ylipäätänsä olemassaolosta ja kaikesta "jotain", se voi kyllä auttaa naisen luomisessa. Ottaisin kyllä työryhmään mukaan, Saatanankin voisin ottaa sen vuoksi, että saataisiin vähän erilaista perspektiiviä ja kontrastia Jumalan ajatuksille. Lisäksi ottaisin työryhmään myös sen käärmeen sieltä omenapuusta, vaikkakin hän saattoi olla itse piru eli siinä tapauksessa hän kuuluisi jo työryhmään. Joka tapauksessa käärmeellä oli oivat kyvyt naisen huijaamiseen, vaikka jäikin kiinni niin oli jo myöhäistä naisen kannalta, yleensä kun kyseessä on kiinni jääminen on myöhäistä miehen kannalta.

Käyttäjän seppohilden kuva

Joonas, olen pikkasen alkanut epäillä, että kumpikohan sen naisen on alkujaankaan luonut, Jumala vai Piru. Jos Raamattua uskoo, niin Jumala, mutta jos omia silmiä uskoo, niin Piru kyllä ensiksi tulee mieleen.

Käyttäjän juhauronen kuva

Juu :D

Mutta on ne naiset kivoja katsella (aina ei vain voi kuunnella)

Käyttäjän jkas kuva

Seppo, voit olla oikeassa. Siinä tapauksessa minulta lähti kyllä viimeisetkin respectit saatananpalvojia kohtaan. Miksi palvoa jotain sellaista? Eivät vissiin naisten kanssa ole hirveästi olleet tekemisissä...

Käyttäjän rkoski kuva

Aldous Huxleyn kirjoista on jäänyt mieleen jumalan määritelmä: gaseous vertebrate - kaasumainen selkärankainen. Jäänyt mieleen, koska se nuorena vaikutti hauskalta. Google kertoo, että se on alunperin Ernst Haeckelin kirjasta Welträtsel, englanniksi The Riddle of the Universe ja määritelmään liittyvä osakäännös löytyy sivulta http://inbredscience.byethost31.com/readings/haeckel4.html .

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Seppo, on sinulla ehdottoman jumalallinen lahja, jota tietysti toimenkuvasi osaltakin olet edelleen kehittänyt: ajatustesi kirjalliseen muotoon saattamisen lahja nautittavassa muodossa.

SH: "Jep, Jumala voisi perustaa täällä maan päällä vaikkapa moottoripyöräjengin."

Luin moottoripyöräkokemuksesi enkä aio toistaa sellaista - rehellisesti sanoen rohkeuteni ei riitä. Muutaman vuodenkierron olen sinua nuorempi, ja viime kesänä hankin sitten lopulta mopon, 20-vuotiaan Yamaha Virago 1100:n. Edellinen moponi oli pappa-Tunturi, mutta se oli varhain edellisellä vuosituhannella. Käväisi se mielessäni, että Sons of Abrahamiin tai gospelilaisiinkin voisin liittyä. No, olen tyytynyt heilauttamaan kädellä ystävällisesti vastaan tuleville Bandidoksen ja muiden tosijengien kavereille, eivät tietenkään tervehdi, mutta omapa on valintansa. Eivät tiedä, että prosenttimies minäkin olen, nautin sataprosenttisesti mopoilusta.

Moottoripyörissä on puolensa. Ähtäriläinen lapsuudenystäväni kertoi, että vaimonsa halusi mukaan, kun tarkoitus oli järjestää ns. poikien pyöräretki muutamaksi päiväksi. Ystäväni vaimo ei ollut koskaan istunut ennen pyörän perässä, joten matkaan koelenkille kohti Virtoja. Vaimo hakkasi ystävääni selkään sataankuuteenkymmeneen asti ja vaati hidastamaan. Siitä eteenpäin kahteensataankymmeneen hän tarrasi ystävääni lujaa kiinni. Enempää pyörästä ei irronnut. Tultiin takaisin Ähtäriin ja ystäväni kysyi vaimoltaan: "No, haetaanko sulle ajopuku Siltalasta"? Vaimo: "Joo, ei haeta."

SH: "Olemme molemmat Jumalan kanssa valkoihoisia miehiä."

Oppineena miehenä tiedät, että Jeesus taisi sittenkin olla ulkonäöltään tyypillinen orientaali ja varmaan aika päivettynyt. Konkkanokka, ruskeat silmät ja arabia muistuttava. Juha Hiltusen kirja Valokuva Jeesuksesta? (http://www.kirjapaja.fi/tuotteet/1950-valokuva-jeesuksesta) perustuu Torinon käärinliinan analysointiin. Niin tai näin, europidi Jeesus joka tapauksessa oli täällä asustaessaan.

Käyttäjän seppohilden kuva

"Luin moottoripyöräkokemuksesi enkä aio toistaa sellaista - rehellisesti sanoen rohkeuteni ei riitä."

Jouni, ei siihen rohkeutta tarvittu yhtään, vaan vanhempien poissaolo, pari juotua keskiolutta, löperö pyöränlainaaja ja helvetisti tyhmyyttä.

Tosta kaverisi vaimon pyöräkokemuksesta, arvaan tuon pelotushomman. Olin meinaan ollut aiemmin kyllä moottoripyörän kyydissä ennen epäonnista ajeluani, ja sama pyöränomistaja suostu kerran ottamaan mut Lusin suoran päässä väärinpäin kyytiin. Easy Rider-elokuvasta ei ollut kauaa. No se laitto pyörän 140-vauhtiin, siitä ei lähtenyt enempää ja mulla alko ote irtautua, olin laittanu kädet selkäni takaa sen etupuolelle sormiristiin. Pyörässä ei ollut takana istuimessa mitään metallireuna, josta pitää kiinni. Keskipakoisvoima väänsi väkisin poispäin menosuunnasta. Onneksi suora loppu ennekuin sormet irtosi. Silloin pelotti ja toista kertaa en väärinpäin pyörän selkään ole istunut.

Käyttäjän Terminatoori kuva

Melkein jumaluusopin akateemikkona sanoisin että Jumalasta seuraavana oli ilo lukea tekstiäsi

Kansakunnallinen terminaattori ja historioitsija Lehto

Käyttäjän seppohilden kuva

Tuo Olavi hämäsi, oletkin kaimani.

Joillekin tahoille ei ilmeisesti ollut ilo lukea sinun tekstejäsi kun syyttäjä Illman järjesti sinut linnaan niistä.

Täysin suhteeton tuomio. Saas nähdä miten käy ylhäällä, veikkaan että ollaan molemmat Sepot Helvetissä aikanaan. Mutta on siellä varmaan Ilimankin sitten. Keksitään jotain pientä jäynää sille ettei aika tule pitkäksi.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Se naisnäkökulma. Mitä vikaa naisessa ja naisen tunne-elämässä?

7. Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

- Eli mies on tehty maan tomusta.

21. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla.

22. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.

- Nainen on tehty kylkiluusta ja lihasta. Vahvasti ja hienosti tehty.

http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/1Moos.2.html

Käyttäjän seppohilden kuva

Kaarina, samasta linkistä:

23. Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".

Miehetär, heh, onneksi nimi ei vakiintunut.

Ja sitten siihen kysymykseesi "Mitä vikaa naisessa ja naisen tunne-elämässä?"

Piruillessaankohan se Jumala loi naisesta sellaisen tunnetornadon, jonka mieliala ja samalla mileipiteetkin vaihtelee vähän väliä.

Aamupäivällä sohva sopii toiselle seinälle, iltapäivällä se pitääkin siirtää jo seuraavalle. Ja esimerkkejähän riittää.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Ehkä Jumala ajatteli kokonaisuutta ja sitä?

Onhan nimittäin tunnustettu tosiasia, että jonkin asiantilan yleisesti ja tunnustetusti säännöllisenä vallitessa, ei mitään kehitystä siis saattane lainkaan tapahtua.

Ehkä Herramme viisaudessaan laittoi meille miehenpuolille katalysaattorin kauniimman astian muodosssa, jotta aivoissamme riittää virtaa pohtia eri asioita, koska tunnettua on, että käyttämätön vekotin ottaa ja surkastuu.

Ellemme pohdi naisten pohdintaa, aivomme kuoleutuvat. Ei huono teoria.

Käyttäjän seppohilden kuva

"Ehkä Herramme viisaudessaan laittoi meille miehenpuolille katalysaattorin kauniimman astian muodosssa, jotta aivoissamme riittää virtaa pohtia eri asioita, koska tunnettua on, että käyttämätön vekotin ottaa ja surkastuu."

Matti, ei siinä naisen aivoituksia enää tarvittaisi sekoittamaan ajatuksiamme, muutenkin on vielä paljon keksittävää ja kuussakin on vasta käyty, kauemmaksi pitäisi päästä ja tarvittavat avaruusalukset kehitellä. Eikä tuota Universumin koostumustaakaan ole vielä selvitetty.

Sitten siihen tupataan nainen siirrättelemään sohvia ja kiukuttelemaan milloin mistäkin asiasta.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Seppo, sattuneista syistä minun ja vaimoni osaksi tuli joulukuun 2010 ja heinäkuun 2011 välille 7 muuttoa, joista kaksi ns. täysmittaisia eli kaikki kamat mukaan. Nyt on siltä osin rauhallista, toistaiseksi. Sohvia on siirtynyt.

(Osaksi) leikilläni olenkin todennut vaimolleni, että jos olisimme antropologeja ja tutkisimme vaikka sademetsien pygmien eloa, minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että hän ottaa mukaansa viidakosta kaiken mielestään kiintoisan. Kaiken minkä itse jaksaa kantaa.

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Sepolle.

Ei ole helppoa ei ole.

Aivoituksemme aiheesta ylittävät jo nyt Hawkingin kiemurat, mutta silti me olemme kovasti kaukana todellisten ymmärtäjien mielen liikkeistä.

Luulen, että suurimmat mestarit tässä aiheessa olemme me ihan itse, koska emme naisten aivoista mitään ymmärrä ja niiden tuotoksista vieläkin vähemmän.

Oppia siis päivä jokainen ja kovimman kautta, mutta periksi ei perkele anneta.

Ystävällisin terveisin Matti 57 v.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Sepon mietteitä: Miksi Jumala loi naisesta sellaisen tunnetornadon, jonka mieliala ja samalla mileipiteetkin vaihtelee vähän väliä.

Mutta mutta, eikö miehissäkin löydy samoja piirteitä.

Tämä on kyllä hyvä kysymys. En tiedä onko kenelläkään ihmisellä siihen vastausta. Eikö mies- ja naisasioista ole tehty lukemattomia tutkimuksia ja kirjoitettu myös valtavasti kirjoja.

Tässä vähän lukemista:

http://uskonkilpi.wordpress.com/category/hengen-sanomat/romantiikkaa/

Käyttäjän seppohilden kuva

"Mutta mutta, eikö miehissäkin löydy samoja piirteitä."

Ei tasan tarkkaan löydy. Ei ainakaan pitäisi.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Ehkä suomalaiset miehet ovat poikkeuksia tästä. Etelämpänä ja lämpimissä maissa asuvat miehet ovat kyllä tempperamenttisia.

Käyttäjän seppohilden kuva

Aiheen muuten tähän kirjoitukseen sain osaltani yhden US-blogikirjoituksen kommentoijan linkistä, jossa seitsemälle kolumbialaiselle opiskelijalle ilmestyi Jeesus vuonna 1995 ja he pääsivät käymään sightseeing-reissulla Helvetissä.

Siellä oli mielestäni muutamat henkilöt kyllä liian pienistä seikoista sinne lähetetty ja jotkut jopa syyttään. Kuten ne kuusi ihmistä, jotka murhaaja oli murhannut. No murhaaja oli luonnollisesti joutunut helvettiin mutta hänen ympärillään oli jatkuvasti nuo kuusi tapettua huutamassa sille, että on sinun syysi että olemme Helvetissä. Minusta tuo oli vähän epistä noille murhatuille.

Näkivät ne opiskelijat siellä John Lennoninkin, joka oli joutunut sinne siksi kun meni maan päällä julistamaan että hän ei usko Jumalaan ja hän on itseasiassa maan päällä kohta tunnetumpi kun Jeesus. Minusta Jumala itse nyt syyllistyy turhamaisuuteen kun ei siedä kilpailijoita faniasioissa.

Lainasin artikkelista tuon kuvankin, tekijää en tiedä, kun kuvassa ei ollut tietoja. Lukaskaapa, aika raju paikka tuo helvetti:

https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:Zrz1rU6L8SIJ:spiritlessons.co...

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Olen myös sen kommentin linkin nähnyt. Raamattu puhuu myös tästä vakavasta asiasta.

Muillakin on ollut näitä kokemuksia.

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=16385

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=13632

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=6409

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=5518

Nämä ohjelmat ovat teeveeseiskan arkistosta ja ohjelmasta Yliluonnollista.

http://www.tv7.fi/vod/series/?series=71

Käyttäjän MattiJalagin kuva

Siis jumankekka ja sitten ne puhuvat anteeksiannosta. Ei edes vilkaista vaikka toiset huutavat apua.

Käyttäjän seppohilden kuva

Matti, olen minäkin aika monta karmivaa tekstiä lukenut, mutta harvoin niin hurjaa mitä oli tuossa kolumbialaisten matkakuvauksessa Helvettiin.

Onko tarkoitus pelottaa ihmisiltä paskat housuun? Siis jos pikkasenkin ajattelet jotain muuta kun Herraa, niin helvettikortti heilahtaa.

Voi jeesus kristus mitä pelottelua.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Tuo artikkeli ei läpäise koettelua Raamatulla joten en usko siihen. Helvetissä ei ole vielä kukaan koska antikristus ja väärä profeetta ovat ensimmäiset jotka helvettiin eli tuli järveen joutuvat. Sen jälkeen on 1000 vuoden rauhanjakso jonka jälkeen on viimeinen tuomio jolloin jokainen jonka nimi ei lue elämän kirjassa heitetään tuli järveen. Vain uskon kautta Jeesukseen Herrana/Jumalana saadaan nimi elämän kirjaan.

Kuolleet ovat tällä hetkellä tuonelassa joka ei ole tuli järvi eli helvetti vaan paikka jossa kuolleiden sielut odottavat viimeistä tuomiota. Jumalattomasti kuolleet kärsivät tuonelassa tuskaa kun Herrassa kuolleet saavat siellä lohdutusta. Luuk 16 ei puhu helvetistä ja taivaasta eli tuli järvestä ja uudesta Jerusalemista vaan tuonelasta.

Jos artikkelissa tarkoitetaan tuonelaa niin en usko siihenkään sillä;

Silmään pisti kirjoituksen alussa seuraava kohta;

"Kun olimme tuossa synkässä pimeydessä, pelkäsimme todella paljon.! Olimme niin peloissamme että sanoimme Herralle: ”Herra emme tahdo mennä siihen paikkaan! Älä vie meitä sinne, Herra! Vie meidät pois täältä, Herra!” Herra vastasi meille hyvin kauniilla ja myötätuntoisella äänellä: ”Tämä kokemus on välttämätön, jotta voitte nähdä ja kertoa muille.”"

Kol.1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

Room.10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

2.Kor.5:7. (Sillä me vaellamme uskossa ja emme katsomisessa.)

Jumalan sana ilmoittaa että pelastuksen evankeliumi on jo julistettu eikä Jumala tule lisäämään sanaansa enään mitään. Usko tulee tämän meille jo annetun Jumalan sanan kuulemisesta sillä me vaellamme uskossa emme näkemisessä.

Mielestäni on siis epäraamatullista sanoa että ihmisten täytyisi nähdä ja kokea tuonela ja taivas jotta voisivat kertoa siitä muille. Tuon kommentin perusteella en usko että Herra Jeesus puhui heille. Kristuksen sanan kuuleminen se minkä jo olemme saaneet on välttämätöntä jotta voimme levittää evankeliumin ilosanomaa mutta ei tuonelan ja taivaan näkeminen.

Herra Jeesus näytti Raamatun kirjoittajille sen mitä heidän tarvitsi nähdä että täydellinen Jumalan ilmoitus tulee ihmisille sellaisena kuin Jumala sen halusi. Jumalan ei tarvitse lisätä ilmoitukseensa mitään enään tuhansia vuosia myöhemmin näkemisen kautta.

Eli se että Raamatun kirjoittajien oli tarpeellista nähdä esim, taivasta ei tarkoita sitä että se olisi enään kenellekkään muulle tarpeellista sillä meille tulee ja pitää riittää Jumalan sana joka on meille julistettu sillä usko tulee Jumalan sanan kuulemisesta. Herra Jeesus ei kirjoituta sanaansa tarkempana versiona enään kenenkään kautta.

Lisäksi artikkelissä sanotaan:

""Siellä oli sieluja, joita demonit kiduttivat kaikenlaisilla rangaistuksilla."

Raamattu ei opeta tuollaista vaan Raamatun opetuksen mukaan helvetti on alunperin valmistettu saatanalle ja hänen enkeleilleen (demoneille) eli se on paikka jossa he kokevat tuskaa. Helvetissä saatana ja demonit eivät siis ole vallassa ja kurittajia vaan se on heidän vankilansa jossa he kokevat tuskaa. Tuo artikkeli ei ole Raamatun ilmoituksen mukainen.

Ihminen joka valitsee elää saatanan tahdon mukaan joutuu lopulta samaan paikkaan saatanan kanssa. Ihminen tuomitaan tekojensa mukaan ja Jumalan tuomio on oikea ja vanhurskas sillä vain Jumala yksin on Hyvä sillä Hän on rakkaus ja totuus joka tuomitsee ihmiset oikein. Joten Seppo älä huoli.

Käyttäjän seppohilden kuva

Mikael, eli kolumbialaisten opiskelijoitten kokemus on huijausta?

Näihin törmää silloin tällöin.

No, ne löytää itsensä Helvetistä aikanaan.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Kokemus saattoi olla huijausta tai saatanan aikaansaama kokemus mutta Jumalasta en sen usko olevan sillä niinkuin sanoin se ei kestä koettelua Jumalan sanalla.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Mikael ja Seppo, kiitos tervehenkisistä ajatuksistanne. Näitä kolumbialaisia ajatellen olisi siis kuumat paikat jokaisen osana joka esittää tai nauttii vaikka tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=lxvJx9IQjRw

Ja minähän nautin. Lisäsin sen tuonne DJ Markku Tyryn mielimusiikkitekstiin. Italiasta, saappaan korosta perinnemusiikkia ja tanssillista kun on, viehättävä neito tanssimassa sitä, pizzicaa.

Olen aina ajatellut, että pointti on se minievankeliumi Joh. 3:16 ja ihmisinä me olemme vapaita (vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen, toisin kuin kokoomuslaisessa tai uusliberaalissa ahneudessa). Vapaudesta taas Gal. 5:1, siinä se kulmakivi.

Käyttäjän mymmelintytar kuva

Seppo!

Tässä muutama linkki, missä on aika hyvin analysoitu, mitä Raamatussa puhutaan helvetistä. Ja muitakin linkkejä aiheesta löytyy vaikka kuinka ja vielä muillakin kielillä.

Sitä linkkiä, minkä laitoit ja minkä myös olen nähnyt yhdessä kommentissa, en ole halunnut lukea. Joten siitä en voi sanoa mitään. Mutta näitä teeveeseiskan ohjelmia olen katsonut. Minulle ei ainakaan tullut mieleen epäillä heidän kertomisiaan.

Luuk 16: 22-24

22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'

http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Luuk.16.html

Linkit:

http://www.nic.fi/~cstone/y_is_hell.htm

http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/rakastava_jumala_ja_helvetti/

Käyttäjän kaminiitto kuva

Seppo: "Olemme molemmat Jumalan kanssa valkoihoisia miehiä."

Lirahti mieleeni eräs ruotsalainen näytelmä, jossa päähenkilö kuoli mutta virvoitettiin kuitenkin henkiin. Kertoi nähneensä reissullaan Jumalan. Kysyttäessä miltä tämä näytti, vastasi että "Hon var svart".

Muistan kun sotien jälkeen vähemmän oikeistolainen enoni pienessä hiprakassa hoilotteli "Herroja viedään helvettiin, että isot kellot moikaa.." Harmi, etten muista laulusta enempää. Siinä laulussa oli aika paljon muutakin jumalallisuuteen liittyvää tulkintaa. Sattuisiko kukaan tuntemaan laulua?

Käyttäjän seppohilden kuva

Jaakko, laulua en tiedä, mutta tuossa Jumalan ihonvärissä luottaisin enemmän Raamattuun kun ruotsalaisiin.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva

"Tosin hetken päästä Jumala havaitsi miehen olevan hieman yksinäinen Paratiisissa"

Tämä lauseen osa, jätin loput pois suosiolla :-P, sai aivokäyrään piikin !

Tämä ikuinen valkoiseksi suvaitsemattomaksi ateistiksikin väitetty valkopartainen ukkeli on istunut paikallaan, siellä jossain, meidän käsityskyvyn ylittävän ajan !

Meille luomiskertomuksessa kerrotaan, kuten lauseesi esittää !
Mistä tämä erakkojumala tietää jos joku on yksinäinen ?
Herra istuu yksin äärettömia aikoja, eikä huomaa itse olevansa yksinäinen!

Tästä aivopierusta voidaan taas vääntää moniakin teorioita.

Mitä jos jumala onkin jumalatar joka loi Aatamin (oman kuvansa) lieventämään omaa yksinäisyyttään !
Kenties Aatami ajoi jumalan hulluuden partaalle kysymyksillään ja olemisellaan. Tähän lopulta kyllästyneenä jumala loi maan johon toivotti Aatamin tervemenneeksi ja lopulliseksi niitiksi/kostoksi loi Eevan tekemään Aatami hulluksi.

Vai mitä häh ?

Käyttäjän seppohilden kuva

Juha, asiallista pohdintaa!

Yksinäisyyspohdinnastasi minulle välähti, että herranen aika, Jumalanhan on oltava suomalainen! Vain suomalainen mies viihtyy yksikseen puhumatta pitkiäkin aikoja. Jopa ikuiusuuden. Tämä taas tarkoittaa, että Aatami ei kyllä varmana ollu suomalainen kun hetkessä pitkästyi.

Kukapa olisi arvannut!

Olemme siis Jumalan kanssa molemmat valkoisia suomalaisia ateistimiehiä, ja jos villin veikkauksen saa tehdä, vaikkei Jumala itse poikaansa alulle laittanutkaan, niin yhteisiin asioihin voisi lisätä vielä tuon heterosuuden.

Tämä teoriasi on myös mielenkiintoinen

"Mitä jos jumala onkin jumalatar joka loi Aatamin (oman kuvansa) lieventämään omaa yksinäisyyttään !
Kenties Aatami ajoi jumalan hulluuden partaalle kysymyksillään ja olemisellaan. Tähän lopulta kyllästyneenä jumala loi maan johon toivotti Aatamin tervemenneeksi ja lopulliseksi niitiksi/kostoksi loi Eevan tekemään Aatami hulluksi."

mutta en usko naisen, olkoonkin sitten vaikka Jumala, pystyneen luomaan niinkin järkevää olentoa kun mies. Ei, kyllä siihen tarvittiin miesjumalaa.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva

Seppo: jos jumala olisi ollut suomalainen valkoinen ateistimies hän olisi ensi töikseen luonut saunan !!!!Helvetti!!!!muistuta tästä ideasta!!!!
ja koskenkorvan. Lämmittänyt saunan ja sitten jäähyllä kossuhuikkien välissä miettinyt kuinka kivaa olisi jos voisi keskutella jonkun kanssa ja jopa jakaa lauteet ja kierrättää kossua toverillisesti.

Helvetti on jumalan sauna !!! Todiste siitä että Suomi on luovattu maa, koska jumala on suomalainen.

Pysäyttäkää Gasan piiritys ja rakentakaa muuri, ennen kuin uutinen leviää juudeaan.....

Käyttäjän juhauronen kuva

Tämä ketju vain paranee edetessään...
Nyt tuli jo kahvit nenästä ja meinasin ihan pikkuisen pissiä housuun

Älkää vaan lopettako...Kyllä te kohta nauruun tapatte penteleet :D

Käyttäjän seppohilden kuva

Juha, kun tarkemmin ajattelee, vyyhti alkaa aueta. Vaikka urhoollista soturikansaa ollaankin, niin kyllä Jumala taisi pikkasen avittaa venäläisiä vastaan talvi-ja jatkosodassa. Silloin puhuttiin Summan ja Tali-Ihantalan ihmeestä, mutta taisi vanha parta lisäksi katsoa, ettei sukulaiskansa jää jalkoihin.

Ja sauna, perkele, tässähän on tehty selvä tulkintavirhe Raamatussa. Muut kansat pitää saunaa Helvettinä koska ne ei ole tottuneet ottamaan kovia löylyjä. Jumala loi aikoinaan saunan peseytymis-ja rentoutumispaikaksi itselleen ja nyt tarjoaa tietenkin Taivaaseen saapuville samaa peseytymis- ja saunomismahdollisuutta. Moni luulee saunaan joutuessaan, että ne on laitettu helvettiin, raukat kun ei kestä löylyjä, vaikka saunaan vaan pääsevät.

Johan tähän väärinymmärryksen tajuamiseen olisi pitänyt riittää yleinen suomalainen tokaisu, kun miehet toteaa saunaan mennessään, että otetaanpas helvetinmoiset löylyt.

No nyt ei ole enää huolta Helvettiin joutumisesta, vaan saunaanhan tässä pääsee, joka meille suomalaisille on taivas, mutta muille siis väärinymmärrettynä Helvetti.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva

Seppo, sun täytyisi oikeastaan hävittää tämä blogi heti ja myös mahdolliset kopio. Jos Räsänen lukee tämän se kieltää meiltä kohta saunankin. Siellä istuminen on kohta saatanan palvontaa...

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva

Jos nyt kuitenkin retosteltaisiin sillä jumalatar idealla hiukan.

Ajattele nyt suomalainen valkoinen ateisti jumalatar meni tekemään itselleen seuraksi valkoisen suomalaisen lihaasyövän heteromiehen, tämän Aatamin.

Alku oli auvoista Aatami esitti herrasmiestä, eikä tarvinnut pelätä nimismiestä. Jumalatar oli mielissään. Keskustelun taso oli sopivaa olihan Jumalatar antanut Aatamille kaiken mahdollisen käsityskyvyn minkä itsekkin omasi.

No vierähti jokunen kuukausi ja Aatami alkoi unohdella tulla kotiin ollessaan aikamatkaamassa äärimmäisyyksissä ja kun tuli ei osallistunut kotiaskareisiin. Tämä sai Jumalattaren raivoihinsa. "Kiittämätön moukka".

Jumalatar otti Aatamilta joitain kykyjä pois, mutta jätti melko palan ymmärrystä ja loi paikan mihin miehen hylkäsi.

Kostonsa huipuksi Jumalatar loi kopion itsestään ja jätti tämän ymmärryskiintiön, no sanotaan erillaiseksi Aatamin vastaavaan verrattuna.

Ja näin ensimmäinen Eloveena-tyttö sai Aatamin ajatukset sekaisin ja loppu on historiaa...

Jokainen näistä yleisistä tittelijumalista ja nimetyistä jahveteista tulisi tuhota sinne missä kekkonenkin liihottaa. Eli tappaa pois sekottamasta kaikenmaailman pikkukallejen päätä.

Jumalalla ei ole hahmoa. Ei hän mikään ääliö ole.

Kokonaisuus kaikkineen on jumala.

Heippa. Kekkonen sanoi tuossa, että haukea tekee mieli päästä uittamaan vaan eipä natsaa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja